04.10.2021
Puhe akuista ja sähköisistä energiaratkaisuista houkutteli salolaisia teollisuuden yrityksiä ja akkualan asiantuntijoita Salo IoT Campukselle tiistaina 28.9. Yrityssalon, Salo IoT Campuksen, Turun Kauppakamarin Salon osaston ja Turun yliopiston toteuttama Akkuprofessuurin huippuseminaari avasi monialaisesti eri yhteistyömahdollisuuksia, joilla vahvistaa Lounais-Suomen akkuekosysteemia.
04.10.2021
Soficta Oy vei IoT-tuotteellaan voiton Liettuan virtuaalisessa Hackathon-kilpailussa – yritykselle 200 000 euron innovaatiopalkinto kestävän kehityksen ratkaisusta
16.09.2021
Tehtailija Juho Leinon Säätiö järjestää taas Vuoden salolainen liikeidea -kilpailun. Vuosina 2015 ja 2016 järjestetyn kilpailun tavoin on nytkin tavoitteena löytää uusia innovatiivisia, tuottavia ja toteutuskelpoisia liikeideoita salolaisen teollisuuden tarpeisiin. Kilpailu toteutetaan yhdessä Yrityssalo Oy:n kanssa.
01.09.2021
Venttiilivalmistaja Högfors Oy siirtyi saksalaisomistukseen pari vuotta sitten. Yhtiöjärjestelyn odotetaan nelinkertaistavan yrityksen tuotantokapasiteetin tämän vuosikymmenen loppuun mennessä sekä vahvistavan jalansijaa kansainvälisillä markkinoilla. Rinnalla seuraavat yhä ympäristöystävällisemmät energiaratkaisut.
30.08.2021
Salon 4H on tuonut nuorten yrittäjiensä ulottuville monitoimitilan, jossa voi työskennellä, järjestää tapahtumia ja tavata asiakkaita. Hankerahoituksella syntyneen tilan odotetaan jatkuvan 4H:n palveluna vielä pitkään. Salon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Laakkonen näkee Business Labissa potentiaalia laajemmallekin yritysyhteistyölle.
30.08.2021
Mia Sinisalo perusti viime vuoden alussa luonto- ja eräopasyrityksen, Valla Outdoors Oy:n. Luontopalveluiden tarjoaminen yksityisille ja yrityksille on tehnyt Sinisalosta yrittäjän jo toisen kerran. Nyt hän tietää mitä yrittäjyydeltä haluaa, ja sille Salon luonto tarjoaa hyvät edellytykset.
22.08.2021
Mynämäkeläinen konepajayritys Timeka Oy on viime vuosina parantanut tuotantonsa energiatehokkuutta. Tavoitteena on ollut lisätä ympäristöystävällisyyttä, mutta ratkaisut ovat tuoneet taloudellisiakin säästöjä. Toimitusjohtaja Marko Setälä kertoo, miten siinä on onnistuttu.
11.08.2021
Vilikkala Tradehouse Oy tuottaa kantamiseen ja säilytykseen soveltuvia designlaukkuja ja -säkkejä, joiden valmistuksessa käytetään kierrätysmateriaalia kiinalaisista muovipulloista. Tähän asti vahva markkinajalansija on löytynyt varainhankinnasta. Nyt sitä odotetaan myös muuttuvista työympäristöistä.