Metallin ja tulostuspintojen epätodennäköinen match – Pertinax luottaa tekemisessä ennakkoluulottomuuteen

 

 

Metallin ja tulostuspintojen epätodennäköinen match – Pertinax luottaa tekemisessä ennakkoluulottomuuteen

 

Pertinax Oy on yritys, joka on aina löytänyt suunnan liiketoiminnalleen asiakasrajapinnasta. Korona-aikana yritys sai buustia bisnekseen laivateollisuudesta.

Tulostuspintoja valmistava Pertinax Oy on toiminut Salossa vuodesta 1990. Toimistotarvikkeiden valmistuksesta aloittanut yritys siirtyi kymmenen vuotta sitten suurkuvatulostuksen pariin.

“Suurkuvatulostus otettiin mukaan, sillä emme pystyneet toimistotarviketuotannossa enää palvelemaan alati pieneneviä sarjoja toimistotarvikemarkkinoiden supistuessa. Kilpailu halpamaista tulevien tuotteiden kanssa muodostui mahdottomaksi”, kertoo yrittäjä Evelina Blom.

Suurkuvatulostuksen osuus kasvoi pikkuhiljaa ja toimistotarvikeliiketoiminta myytiin vuonna 2018. Nyt Pertinax keskittyy suurkuvatulostukseen ja sen toiminnan kehittämiseen ja tänään yritys operoi noin miljoonan euron liikevaihdolla. Vilkkaana vuotena luku voi suhdanteiden vuoksi kolminkertaistuakin.

Tällaiseen muutosherkkyyteen vastaaminen vaatii päättäväisyyttä. Sille olikin tilausta viisi vuotta sitten, kun laivateollisuudesta tuli lupaava liidi.

“Suurkuvatulostuksen kautta avautui ovi laivateollisuuteen. Asiakkaalla oli tarve, johon meillä oli ratkaisu. Sitä lähdimme toteuttamaan parhaamme mukaan”, Blom muistelee.

 


Kahden toimialan yhdistelmäratkaisu

Tällä hetkellä Pertinaxin liikevaihdosta suurin osa tulee laivateollisuudesta. Siirtymä uudelle toimialalle on vaatinut tunnollista asiakaspalvelua ja laivateollisuuden lainalaisuuksien opettelemista. Päätekijä liittyy kuitenkin uuteen ja erilaiseen osaamiseen, jota Pertinaxin toinen yrittäjä Jarmo Johansson on tuonut taloon.

“Hän tuli aikanaan taloon metalliteollisuudesta, tyystin erilaiseen tulostusmaailmaan. Tinderissä emme olisi varmaan liiketoiminnallisesti match, mutta henkilökemiamme kohtasivat, ja metallimiehestä ja tulostusnaisesta tuli match ” Blom nauraa.

“Metalli- ja tulostusteolllisuuden yhteistyöllä voimme valmistaa näyttäviä asennusvalmiita ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin. Vastaavanlaista yhteistyötä ei tietääksemme ollut aikanaan vielä tehty”, Johansson täydentää.

Luovat ratkaisut syntyvät ennakkoluulottomuudesta

Blomilla ja Johanssonilla on tahoillaan pitkä kokemus tuotannon pyörittämisestä, johon osin perustuu myös Pertinaxin tuotannon sujuva skaalautuminen tilausten mukaan.

“Myös henkilöstömme ennakkoluulottomuus, joustavuus ja innostuneisuus synnyttävät ratkaisuja. Hyvällä yhteistyöllä voimme helposti vastata asiakkaiden tarpeisiin sekä suunnitella, valmistaa ja toteuttaa toimivia kokonaisuuksia. Pertinax on myös investoinut koneisiin ja laitteisiin, jotta toimitukset olisivat tarvittaessa nopeita ja tuotteet laadukkaita”, Blom kertoo.

Toimiakseen täysin uudessa laivaympäristössä Johansson ja Blom ovat käyttäneet siihen paljon aikaa ja vaivaa. Siirtyminen toimialalle oli valtava ponnistus, sekä henkisesti että fyysisesti, mutta se kannatti.

“Kyllä jouduimme todistamaan osaamisemme. Kun kuulimme asiakkaan tarpeesta, ryhdyimme kädet savessa rakentamaan tuotekokonaisuutta. Sitä teimme niin kauan, että kelpasi. Noin kaksi vuotta”, Blom muistelee.

“Alussa pääsimme kokeilemaan eri ratkaisuja ja esitimme asiakkaalle uteliaina kysymyksiä. Se auttoi asiakastakin tarkastelemaan ympäristöään eri tavalla. Tällainen ennakkoluulottomuus avasi tien uudelle toiminta-alueelle”, Johansson sanoo.

Tuntosarvet ojossa asiakkaiden suuntaan

Laivateollisuuden tilaukset pelastivat yrityksen myös korona-aikana, jolloin esimerkiksi tapahtumiin tarvittavat tulostetilaukset loppuivat kuin seinään. Korona aikana saatiin veto-apua myös pikaisesti kehitetystä pisarasuoja tuotteesta. Blom ja Johansson kuitenkin muistuttavat, etteivät uudet työt olisivat realisoituneet ilman uusien mahdollisuuksien tunnistamista ja niihin vastaamista.

Haasteita riittää yhä, niin kuin näinä aikoina kaikilla. Yrittäjät listaavat omiksi selviytymiskeinoikseen järkevät puskurit ja varastot, tarkan taloudenpidon luotettavat verkostot sekä uteliaisuuden ja innokkuuden tuotekehitykseen. Tärkein menestystekijä on kuitenkin sosiaalinen.

“Henkilöstön merkitystä meillä ei voi koskaan liikaa korostaa, meillä on hemmetin hyvä porukka!” Blom myöntää.

“Meillä kemiat toimivat. Olemme molemmat yrittäjäluonteisia ja haluamme tehdä tarvittaessa pitkää päivää, jos sitä vaaditaan. Haluamme myös työskennellä asiakkaalle, hänen määräysten pohjalta. Asiakas on paras vinkkien lähde”, Johansson tietää.

Entä mitä vinkkejä voisi tarjota Salon muille liiketoimintaansa kehittäville yrityksille?

“Asiakkaan edessä pitää olla kuuliainen. Samalla on syytä olla nöyrä ja muistaa, ettei mikään jatku ikuisesti, koko ajan on yritettävä kehittää toimintaa siihen suuntaan, mitä asiakkaat haluavat tai markkinat pyytävät”, Johansson sanoo.

“Unelma olisi tietysti että yrittäjä kulkisi aina tuntosarvet pystyssä ja osaisi arvioida, mihin suuntaan maailma on menossa. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ajattelen itse, että asiakas on paras kristallipallo”, Blom muistuttaa.

 

Suomen meriteollisuus on monipuolinen kokonaisuus

Meriteollisuus avaa Pertinaxin kaltaisille yrityksille monia mahdollisuuksia. Yhteistyöpotentiaalia riittää, sillä ala on tunnettu rikkaasta osaamisesta. Suomen meriteollisuus muodostuu meriteknisen alan laitevalmistajista, kokonaistoimittajista, suunnittelutoimistoista, ohjelmisto- ja järjestelmätoimittajista sekä laivanrakennus-, korjaus- ja offshore-telakoista.

Yrityssalosta Jukka Heinonen tunnistaa meriteollisuuden pitkän perinteen Varsinais-Suomessa ja Salon alueella.

“Esimerkiksi nykyisen Turussa sijaitsevan Meyerin telakan historia ulottuu lähes 300 vuoden päähän. Varsinais-Suomi onkin meriteollisuuden merkittävin keskittymä Suomessa ja lähes joka kolmas alan yritys sijaitsee Turun talousalueella. Tänä päivänä huippuosaajamme ja monipuolinen alihankintaverkostomme valmistaa maailmanluokan risteilijöitä Välimeren ja Karibian vesille”, Heinonen sanoo.

Mitä kuuluu meriteollisuus?

Tervetuloa 8.12 klo 8.30-10 kuulemaan meriteollisuuden ajankohtaisia asioita sekä millainen väylä yrityksille on päästä tällä hetkellä laivateollisuuden alihankkijaksi! Tilaisuus pidetään Pertinaxin tiloissa Salon Meriniityssä ja kuulet myös Pertinaxin kokemuksista laivateollisuudessa.

Ilmoittaudu mukaan tästä

 

Tilaisuus on osa Buustia bisnekseen -hanketta, jossa lähtökohtana on mm. vertaisoppimisen keinoin lisätä yritysten elinvoimaisuutta ja resilienssikyvykkyyttä