Yrityskummit

Mentorina toimiva yrityskummi on rinnallasi ja apuna

Yrittäjänä saat yrityskummilta tukea yrityksesi tarjoamien mahdollisuuksien hahmottamisessa. Yhdessä yrityskummin kanssa analysoitte yrityksesi toimintavaihtoehdot ja asetatte kehitystavoitteet. Yrityskummi on myös tukenasi, kun punnitset keinoja asettamiesi tavoitteiden saavuttamiseksi, toimenpidesuunnitelmien toteuttamisessa ja saavutettujen tulosten seurannassa. Olemme osa Suomen Yrityskummit ry:n toimintaa.

Luottamus ja avoimuus on toimivan kummisuhteen perusta

Keskustelusi yrityskummin kanssa ovat luottamuksellisia ja ne etenevät omien tarpeidesi mukaisesti. Teet itse päätökset ja vastaat niiden toteuttamisesta. Yrityskummi kulkee rinnallasi avaamalla kysymyksiä ja tarjoten tukea ja virikkeitä.

Yrityskummi tukee – sinä teet päätökset

Yrityskummilta saat käyttöösi hänen kokemuksensa ja asiantuntemuksensa. Hän toimii keskustelukumppaninasi tarjoten tukea päätöksenteossasi.

 

Yrityskummisi tavoite on vain sinun ja yrityksesi onnistuminen

Yrityskummi sitoutuu pitämään salassa liike- ja ammattisalaisuudet eikä hän voi toimia kilpailevan yrityksen yrityskummina. Yrityskummi ei myöskään käytä saamiaan tietoja oman tai muiden liiketoiminnan edistämiseksi.

 

Yrityskummitoiminta on maksutonta ja ehdottoman luottamuksellista.

 

Miten kontaktoida?

Tutustu Salon seudun yrityskummeihin alta. Voit olla suoraan yhteydessä kummiin tai kummien yhteyshenkilöön tai Yrityssaloon!
Salon Yrityskummien yhteyshenkilö Jussi Peltonen | p. 0400 838 014 | jussij.peltonen@outlook.com

Haluaisitko yrityskummin laajasta valtakunnallisesta Suomen Yrityskummien verkostosta? Hae Yrityskummia

 

Salon seudun Yrityskummit

050

Nimi Erityisosaaminen Sähköposti Puhelin
Ilmo Arosilta Ilmo Arosilta  Teollinen toiminta, yritystalous ilmo.arosilta@seutuposti.fi 0400 536 533
Markku Blom Markku Blom  Yritystoiminnan kehittäminen
elinkaaren eri vaiheissa
markku.blom@pertinax.fi 0440 524 404
Minna Ikäheimonen Minna Ikäheimonen  Liiketoiminnan tehostaminen ja innovointi,
myynti- ja markkinointi,
verkottuminen ja suhdetoiminta
minna.ikaheimonen@infobase.fi 050-560 3631
Kirsti Kirjonen Kirsti Kirjonen  Johtaminen, viestintä, rahoitus kirsti.kirjonen@gmail.com 0400 694 644
Raija Lagerroos Raija Lagerroos  Yrittäjyys,
palveluala
raija.lagerroos@saunalahti.fi 040-7487158
Jari Seikkula
Myynti, asiakashallinta, kv-liiketoiminta rusadv@me.com 0400 690 707
Jussi Peltonen Jussi Peltonen  aloittavat yrittäjät,
omistajanvaihdokset,
yrittäjän sosiaaliturva
jussij.peltonen@outlook.com 0400 838 014
Juha Punta Teollinen toiminta,
tuotekehitys ja
jatkuva parantaminen
juha.punta@punta.fi 044 7221322
Mikko Savolainen Mikko Savolainen  Metsätalouden yritystoiminnan
tukeminen ja kehittäminen
mikkotapiosavolainen@gmail.com 040 525 3640
Jarkko Harberg myynti ja asiakashallinta jarkko.harberg@gmail.com 0400 735 612
Viljo Wahlsten Viljo Wahlsten  Taloushallinto viljo.wahlsten@adepti.fi 044 733 8883

 

Reijo Peltola

Taloushallinto, omistajanvaihdos reijo.peltola@creditax.fi 050 67 001
Pekka Vaurola Pekka Vaurola  Yritysrahoitus, omistajanvaihdos pekka.vaurola@gmail.com 044 779 7101
Päivi Virtanen  Yritysten talousluvut,
yritysverotus, tukku- ja vähittäiskauppa
paivi@villavirtanen.fi 040 5750 625

 

Tapahtumia yrityksille

Ei näytettäviä kohteita.

› Tapahtumakalenteri