22.12.2022
Vuosi sitten Yrityssalo käynnisti Lounapuisto kiertotalouspuisto 2021–2023 -hankkeen, jonka tarkoituksena on ollut visioida kiertotalouden osaamiskeskittymää Salon Korvenmäen ja Metsäjaanun alueelle. Nyt visio on valmis.
22.12.2022
Salon alueella tehdään paljon töitä ruokaketjun kehittämisen eteen. Toiminnan laajuudesta kertoo kolme hanketta sekä yritysten, oppilaitosten ja tutkimuksen välinen yhteistyö. Odotettavat hyödyt ovat ilmeiset, sillä Salo on Suomen suurin maatalouspitäjä.
22.12.2022
Työvoimapula on kampittanut monen salolaisyrityksen liiketoimintaa kuluneena vuonna. Ukrainan sotaa paenneet ukrainalaiset ovat tarjonneet yrityksille tilaisuuden vahvistaa toimintaansa.
22.12.2022
Kaksi vuotta sitten Yrityssalo käynnisti yhteistyöhankkeen Varsinais-Suomen sähköistymisen mahdollisuuksien kartoittamiseksi. Tavoitteena on ollut vahvistaa alueen akkuteknologian osaamiskeskittymän syntymistä. Hankkeesta vastaavat Johanna Valio ja Jouko Urmas kertovat, miten siinä on onnistuttu.
30.11.2022
Suomen tunnettuihin teollisuusnimiin lukeutuva Leinon yrityssuku on luotsannut teollisuutta Salossa jo pitkälti toistasataa vuotta. Tilanneherkkyys ja nopea reagointikyky ovat leimallisia myös nykyisen LeinoCast Oy:n toiminnalle. Niitä uusi toimitusjohtaja Mikko Hakalakin liputtaa.
30.11.2022
Oppilaitosyhteistyöstä on yritykselle moneksi. Se luo reitin osaamisen systemaattiseen kehittämiseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön sekä tarjoaa tilaisuuden parantaa työnantajakuvaa ja hoitaa yrityksen yhteiskuntavastuuta. Lisäksi se on yksi tehokkaimmista tavoista luoda kontakteja tulevaisuuden osaajiin.
21.11.2022
Pertinax Oy on yritys, joka on aina löytänyt suunnan liiketoiminnalleen asiakasrajapinnasta. Korona-aikana yritys sai buustia bisnekseen laivateollisuudesta. Tervetuloa aamukahville 8.12 klo 8:30 Pertinaxin tiloihin kuulemaan meriteollisuuden ajankohtaiset ja Pertinaxin kokemuksista.
20.11.2022
EDIT: Rekrytointiaika on päättynyt! Etsimme projektipäällikköä uuteen EAKR-hankkeeseen, joka käynnistyy 2023. 'Next Level - Nokka kohti muutosjoustavaa ja kestävää kasvua' -hankkeessa tavoitteena on tukea alueemme teollisuus- ja teknologia-alojen yrityksiä kehittämään toimintojaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.