02.10.2024
Tekoälyn käyttö yleistyy elinkeinoelämässä, myös teollisuudessa. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisen teollisuuden tekoälypotentiaali on vielä jäänyt lunastamatta, näkee Teknologiateollisuus ry:n Karoliina Partanen.
02.09.2024
Yrityssalon TAItava-tekoälybotti on ollut salolaisyrittäjien käytössä vuoden alusta lähtien. Pilottihankkeena käynnistynyt kokeilu on edennyt tasolle, jossa tekoälyä voi ohjata puheella. Päivitys lisää saavutettavuutta ja helpottaa käyttäjiä, jotka eivät ole kokeneita kirjoittajia.
02.06.2024
Yrityssalo kysyi tekoälyasiantuntijalta, millä tavoin yritykset voivat käyttää tekoälyä arjessaan. Ratkaisuista tyypillisimmät liittyvät markkinointiin ja sisällöntuotantoon. Käyttäjältään tekoälyn hyödyntäminen edellyttää myös kriittisyyttä, asiayhteyden tunnistamista ja arviointikykyä.
03.01.2024
Generatiivinen tekoäly yleistyy vauhdilla useilla elämänalueilla – myös yritystoiminnassa. Sen puoleen kääntyessä yrittäjän kannattaa ennen kaikkea pohtia omia kysymyksenasettelujaan, neuvoo tekoälyasiantuntija.
30.10.2023
Yrityssalo ottaa käyttöön Granted AI -rahoituspalvelun, joka kokoaa yritysten julkiset rahoitusinstrumentit yhdelle alustalle ja tuottaa profiloinnin perusteella analyysin yrityksen rahoitusmahdollisuuksista. Tervetuloa mukaan lanseerausaamuun 7.11 Salo IoT Campukselle
15.08.2023
Syyskuun Business Breakfastilla on kutsuvieraana Henkka Hyppönen, joka valottaa omassa puheenvuorossaan mm. työelämän suurta mullistajaa eli tekoälyn tulemista yritysten arkeen. Tekoäly muuttaa jokaisen yrityksen - niin yrittäjän itse kun työntekijöiden työnkuvaa ehkä jo nyt mutta ainakin tulevaisuudessa takuuvarmasti.