Salon uusilta yrittäjiltä löytyy harkintakykyä

 

 

Salon uusilta yrittäjiltä löytyy harkintakykyä

 

Viime aikoina yrittäjät ovat nähneet ja kokeneet paljon!  Korona-aika toi mukanaan uusia haasteita ja muutostarpeita usealle alalla. Raaka-aineiden saatavuusongelmat ja työvoimapula ovat rasittaneet monia aloja. Ukrainan sota on nostanut polttoaineen ja energian hintaa, kiihdyttänyt inflaatiota ja heikentänyt kuluttajien ostovoimaa. Miten Salossa on suhtauduttu yrittäjyyteen murroksellisina aikoina?

’’Meillä Yrityssalossa on ollut suhteellisen kiireinen vuosi yritystoimintaa suunnittelevien yrittäjäkandidaattien kanssa. Olisi voinut olettaa, että koronan ja muiden kriisien seurauksena yrittäjyys ei olisi niin kiinnostavaa, mutta toisin kävi! Yrittäjyys vaihtoehtona palkkatyölle kiinnostaa edelleen. Aloittavat yrittäjät haluavat selvästi varmistua siitä, että yrittäjyys kannattaa”, kertoo Yrityssalon perustamisneuvonnasta vastaava Armi Metsänoja.

Armi Metsänoja pitää kehitystä terveenä. Kun maailma on lähes seisahtunut ja liikeidea löytyy, yrittäjäksi aikovat ovat voineet kunnolla suunnitella yrittäjyyttään. Kun yritystoiminnan käynnistyminen kestää kauemmin kuin aikaisemmin, voi yrittäjä harkita eri vaihtoehtoja ja reittejä liiketoimintaan.

“Yrittäjälle on eduksi edetä varmoin askelin. Yksi varteenotettava tapa ryhtyä yrittäjäksi on myös yrityskauppa. Kun ostaa yrityksen, joka on jo itselle tuttu, saa helposti perehdytystä toimintaan ja mahdollisesti valmiita asiakkaatkin. Yrityskaupat voivat myös tarjota oikoreitin kasvuun, kun liikeideaa ei tarvitse uudestaan keksiä”, Metsänoja sanoo.

Palvelut kiinnostavat yhä enemmän yrittäjiä

Salon yrityskentälle on kuluneena vuonna ilmestynyt runsaasti uusia yrittäjiä. Metsänoja laskee niitä vuosittain syntyvän lähemmäs 300. Tähän mennessä tilastojen mukaan uusia yrityksiä on perustettu Saloon hieman vähemmän kuin viime vuonna, mutta yrityksiä on lakkautettu tänä vuonna suhteessa vähemmän.

“On positiivista, että perustajien luku on suurempi kuin ’peruuttajien’. Aikaisemmin suosituimpia toimialoja, joihin uusia yrityksiä on perustettu Salossa, ovat olleet tukku ja vähittäiskauppa, rakentaminen ja konsulttitoiminta. Nyt uutena TOP3  listalle on tullut sotepalvelut”, hän sanoo.

“Yhteydenottoja on tullut paljon henkilöiltä, jotka miettivät palvelun tarjoamista henkiseen jaksamiseen ja sen tarpeeseen. Esimerkiksi aikuis- ja ikääntyvän väestön psykoterapian saatavuus julkisen terveydenhuollon kautta on nykyisin heikkoa ja vaihtelee eri puolilla maata. Nyt ja tulevaisuudessa alan yrittäjillä on mahdollisuus auttaa monia, joilla on ongelmia arjen jaksamisessa.”

Etätilaisuudet olleet menestys

Yrityssalo tarjoaa maksutonta yrityksen perustamisneuvontaa joko face to face tai etäyhteydellä. Lisäksi tarjolla on ollut useita infotilaisuuksia ja webinaareja. Koronan myötä neuvontaa on ollut yhä enemmän etänä ja jopa ilta-aikaan. Se on otettu pelkästään hyvin vastaan.

“Asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä, kun tilaisuuksia on järjestetty ilta-aikaan. INFOMO-webinaarit ja STARTTAAMO-valmennus ovat olleet suosittuja. Niissä tarjoamme tietoa yrityksen perustamisesta matalalla kynnyksellä ja tulemme tarjoamaan vastaisuudessakin”, Metsänoja muistuttaa.

“Olemme tukeneet laajasti aloittelevia yrittäjiä ja myötävaikuttaneet siihen, että Saloon syntyy uutta yritystoimintaa. Vuonna 2022 olemme uutena juttuna järjestäneet uusille yrittäjille muutaman aamukahvitilaisuuden, joissa on voinut keskustella ja luoda verkostoja. Näitä aamukahveja järjestämme jatkossakin ja kutsumme ’tuoreita’ yrittäjiä niihin!

 Yrittäjyys 2022 Salossa

  • Perustettujen yritysten määrä
    • Perustettuja uusia yrityksiä, joilla kotipaikkana Salo: 267 kpl / 01-11/2022
    • Vrt. 01-11/2021: 284 kpl
  • Yritystoiminnan lakkautuksia Salossa: 118 kpl / 01-11/2022
    • Vrt 01-11/2021: 214 kpl
  • Yhtiömuodon valinta
    • Uusia osakeyhtiöitä 120 kpl
    • Yksityisiä elinkeinoharjoittajia 144 kpl
    • Avoimia yhtiöitä 3 kpl
  • Top 3 -toimialat, joille 2022 perustettu eniten yrityksiä Salossa
    1. Rakentaminen
    2. Terveys- ja sosiaalipalvelut
    3. Muu palvelutoiminta