Pohjolan Tilan emäntä Minna Pohjola ja Mauno-kissa tilapuodissa. Kuratoitu valikoima erilaisia korkealaatuisia tuotteita on tärkeä osa tilan elämyksellistä tarjontaa.
“Muistoja, jotka liikuttavat sydämestä” – Pohjolan tila tarjoaa mansikoita, maalaiselämää ja matkailun mahdollisuuksia
Salolainen Pohjolan tila on lyhyessä ajassa noussut Salon elämysmatkailun kartalle. Kolmen sisaruksen vetämästä sukutilasta on kehittynyt suosittu kohde, joka on laajentanut toimintaansa tilapuotiin ja tapahtumatuotantoon. Kehitystyö on vaatinut sekä intohimoa että oikeita askeleita oikeaan aikaan.
Salon Kiskosta löytyy entinen lypsykarjatila, joka tunnetaan marjoistaan, etenkin mansikasta. Mansikanviljelyssä testataan parhaillaan kasvutunnelia. Kokeilu on esimerkki siitä, miten maatilalla on etsittävä jatkuvasti uusia mahdollisuuksia perinteisen toiminnan tueksi.
”Tunneliviljely pidentäisi mansikkakauttamme parilla kuukaudella. Se parantaisi laatua ja varmistaisi satoa, mutta vaatii herkeämätöntä huomiota ja isoja investointeja”, kertoo tilan emäntä Minna Pohjola.
Pohjolan tila on aloittanut sotien jälkeen lypsykarjatilana. 2000-luvun alkupuolelta painopiste on kääntynyt kasvinviljelyyn, viljaan ja marjoihin. Tarjontaan kuuluu mansikoiden lisäksi herukoita, vadelmia ja pensasmustikoita sekä luonnonmarjoja. Marjoja pääsee myös itse poimimaan.
”Olemme tyypillinen tämän ajan tila siinä mielessä, että on pakko erikoistua. Pelkkä viljan viljely ei riittäisi toimeentuloon”, Pohjola toteaa.
Vaikka marjaa on viljelyssä vain pari hehtaaria koko peltopinta-alasta, muodostaa se noin neljänneksen tilan liikevaihdosta. Erikoiskasvintuotanto voi olla tuottavaa, mutta myös riskialtista.
”Marjanviljely on paljolti käsityötä toisin kuin viljanviljely. Voimme kilpailla markkinoilla vain huippulaadulla”, Pohjola painottaa.
Second hand -puodista löytyy vaatteita, asusteita ja sisustustuotteita. Kestävyys ja kierrätys näkyy Pohjolan Tilan toiminnan taustalla.
Tilamyyntitoiminta laajentaa palettia
Mansikanviljelyn oheen on viime vuosina tullut muutakin: tilamyyntitoiminta, joka on ollut Pohjolan pitkäaikainen unelma. Se täydentää “isoa palettia”.
“Myymme omia erikoistuotteitamme, joista päärynä-vaniljahillo on noussut hitiksi. Täydennämme valikoimaa muiden tuottajien erikoisuuksilla, kuten Demmers Teehausin teellä, Askaisten Prännärin kahvilla ja Annan suklaatehtaan käsintehdyillä konvehdeilla.”
Tilapuoti, kesäkahvila, taidenäyttelyt ja huolella kuratoitu second hand -puoti ovat niin ikään osa kokonaisuutta. Pohjolan mukaan asiakkaat ovat pääasiassa Salon alueelta, mutta myös Kiskon alueen mökkiläiset ovat löytäneet palvelut.
Idea tilapuodista tuli alkujaan joulupuodista. Koska Salon alueella on paljon joulumyyjäisiä, päätettiin myyjäiset tuoda jouluna 2022 omalle tilalle. Menestys yllätti kaikki.
”Viime jouluna tilat kävivät jo ahtaaksi. Siksi siirrymme ensi jouluna isompiin tiloihin, navetan alakertaan”, Pohjola suunnittelee.
Tuotteita esillä puodin pöydällä.
Elämystapahtumat houkuttavat
Joulupuodin suosion siivittämänä elämyksiä on kehitetty lisää. Yhteistyö helsinkiläisen Demmers Teehausin kanssa poiki ensimmäisen iltapäiväteetapahtuman 2023.
”Se oli menestys. Kaikki tehtiin itse omista tuotteista, englantilaisen teen tyyliin. Viime kesänä toteutimme ranskalaisen teehetken, johon saimme mukaan toimittaja Helena Petäistön. Silloin vieraita oli tuplasti niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla”, Pohjola muistelee.
Pohjolan Tila on järjestänyt tapahtuman myös teeasiantuntija Pekka Nihtisen kanssa, teemalla “Teematka maailman ympäri”. Se on esimerkki siitä, miten tilatoiminnassa voi tehdä kokeiluja matalalla kynnyksellä.
”Tapahtumissa haluamme aina tarjota jotain uutta. Seuraava iltapäivätee järjestetään kesäkuussa pionien kukkimisaikaan. Tilapuotitarjonnan lisäksi haluamme tarjota kävijöille muistoja, jotka liikuttavat syvältä sydämestä”, Pohjola sanoo.
Pohjolan Tilan omat herkut ovat suosittuja. Erityisesti vadelmahillo ja omena-kanelihillo menevät hyvin kaupaksi.
Toimeentulo ja tunne tasapainossa
Pohjolan siirryttyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi liiketoiminnan perusedellytyksenä on ollut toimeentulo. Intohimo ja palo työtä kohtaan ovat yhtä tärkeitä.
”Työtä tämä vaatii, mutta samalla on otettava oikeita askeleita oikeaan aikaan. Myös hyvät kemiat, verkostoituminen ja sattuma ovat isoja tekijöitä. On käsittämätöntä, missä vaiheessa olemme jo nyt kolmen vuoden jälkeen”, Pohjola pohtii.
Yrittäjyys edellyttää lisäksi uskallusta. Pohjolan mukaan liika kieltäytyminen tai kokeilematta jättäminen voivat estää kehitystä, varsinkin toiminnassa, joka koostuu monesta palasesta.
Tulevaisuudessa Pohjolan Tilalla lisätään painotusta kansainvälisille matkailijoille. Yritys on ollut mukana Yrityssalon hankkeissa, ja ensimmäisiä kansainvälisiä vierailijoita on jo käynyt.
”Suomen maaseudulla on paljon tarjottavaa ulkomaisille matkailijoille. Hiljaisuus ja puhtaus ovat tekijöitä, joita turistit hakevat. Niiden avulla Suomi ja Salon seutu voivat erottua edukseen”, Pohjola näkee.
Tutustu Pohjolan tilaan (pohjolamaatila.fi)
Artikkeli julkaistu 05/2025