Tule ja sijoitu Saloon

Miksi Salo

Keskeinen sijainti on yksi suurimmista Salon liiketaloudellisista menestystekijöistä. Erinomaiset kulkuyhteydet, kansainvälisen tason resurssit ja osaaminen, aktiiviset verkostot, pitkä kokemus liikkeenjohdon ja tuotannon saralla sekä korkeakoulujen ja yliopistojen läheisyys varmistavat elinvoimaisen toimiympäristön usean eri alan toimijoille. Alueella yhdistyvät maailmanluokan teknologinen kokemus, korkeakoulujen tuottama tulevaisuuden osaaminen sekä turvallinen, puhdas ja aktivoiva elinympäristö.

1. Liiketoiminta kukoistaa Ruuhka-Suomen mahdollisuuksien ytimessä

Salo sijaitsee Suomen taloudellisesti merkittävimmässä keskittymässä. Turku, Helsinki ja Tampere muodostavat vilkkaan kasvukolmion, jonka alueella sijaitsee valtaosa maan työpaikoista ja koulutustarjonnasta. Asuinalueena Salo on etenkin korkeasti koulutettujen ja perheellisten ihmisten suosiossa, ja elinkeinoelämää värittävät useiden eri alojen kansalliset ja kansainväliset toimijat.

2. Suurten kaupunkien mahdollisuudet, kompaktin kaupungin edut

Vaikka suuret kaupungit ovat lähellä, Salossa yritysten arkiset toimintakustannukset sekä työntekijöiden elinkustannukset ovat niitä edullisemmalla tasolla. Esimerkiksi asuntojen keskihinnat ovat huomattavasti edullisemmat kuin Helsingissä, eikä palkoissa ole pk-seudulla maksettavaa palkkalisää, joka on linjattu useissa työehtosopimuksissa.

3. Erinomaiset liikenne- ja kulkuyhteydet

Salo sijaitsee valtatie E18 ja junaradan varrella. Junalla tai autolla arkinen matka Turkuun vie alle tunnin, Helsinkiin reilun tunnin, mikä laajentaa myös työnhakijaverkostoa. Valtateiden ja väljemmän rakentamisen ansiosta myös raskas liikenne kulkee nopeammin ja ketterämmin. Kulkuyhteyden maan suurimmille lentokentille ja satamiin ovat erinomaiset.

4. Kansainvälisen tason resurssit ja verkostot

Salossa on satoja menestyviä ja palkittuja yrityksiä, joista moni toimii kansainvälisillä markkinoilla. Vahvimpiin toimialoihin lukeutuvat mm. ICT-ala, perusteollisuus, palvelutoimiala sekä muovi- ja metalliteollisuus. Salon vahvuuksia ovat aktiivinen yritysyhteisö ja yhteistyöverkosto, joihin kuuluu kattavasti myös koulutus- ja tutkimuslaitoksia kuin julkisen puolen toimijoita. Yliopistojen ja korkeakoulujen läheisyys takaa erinomaisen koulutetun henkilökunnan saatavuuden.

5. Vankka tuotekehityksen, tuotteistamisen ja tuotannon osaaminen

Teknologisesti vaativan tuotannon käynnistäminen, ylläpitäminen ja kehittäminen on Salossa turvallista ja kannattavaa. Alueen toimijoilla on laajaa osaamista tuotanto- ja tuotekehityksestä, kokemusta ketterästä koetuotannosta aina virtaviivaiseen massatuotantoon saakka sekä kansainväliset mittarit täyttävää toimitusketju-, hankinta- ja projektiosaamista.

Ota yhteyttä

Jouko Urmas

Sijoittumispalvelut

jouko.urmas@yrityssalo.fi
p. 044 778 2115

Jyrki Moilanen

Tapahtumia yrityksille

› Tapahtumakalenteri