Yrityssalon rahoitusratkaisujen sillanrakentaja Jukka Heinonen jää eläkkeelle

 

Jukka Heinonen jää eläkkeelle Yrityssalon erityisasiantuntijan tehtävistä toimittuaan rahoitusratkaisujen parissa yli 16 vuotta. Hänen mukaansa verkostot ja henkilösuhteet ovat olleet avainasemassa yritysten menestyksen tukemisessa.

 

Yrityssalon rahoitusratkaisujen sillanrakentaja Jukka Heinonen jää eläkkeelle

 

Yrityssalon pitkäaikainen erityisasiantuntija Jukka Heinonen jää eläkkeelle. Hän on toiminut Yrityssalolla yritysten rahoitusratkaisujen parissa ja luonut vahvoja verkostoja sekä yritysten että rahoittajien suuntaan. Yrityssalo kiittää Jukkaa merkittävästä panoksesta ja kutsuu yhteistyökumppanit läksiäiskahville Salo IoT Campukselle 31.3.

Kun vuonna 2009 Salon seudun 10 kuntaa yhdistettiin kuntaliitoksessa, sai alkunsa myös Yrityssalo. Vasta perustettu kehitysyhtiö tarjosi monipuolisia palveluja suureksi paisuneen elinkeinoalueen tarpeisiin, mutta rahoitusratkaisujen asiantuntija puuttui.

Tuolloin Jukka Heinonen otti yhteyttä toimitusjohtajaan ja tarjosi asiantuntemustaan.

”Työsopimus kirjoitettiin kaupan parkkipaikalla, Turun Hirvensalossa”, muistelee Jukka Heinonen työuransa alkua Yrityssalolla.

Ennen Yrityssalolle tuloaan Heinonen teki 25 vuoden uran Turun Osuuspankissa, jossa hänen tehtäviinsä kuului yritysten rahoitusratkaisut. 2000-luvun alkuun mennessä pankkimaailma oli kuitenkin muuttunut kasvottomaksi.

”Loppuvaiheessa asiakkaista sai suurinpiirtein kuulla lehdistä. Loput oli papereiden pyörittämistä. Yrityssalolla työ on ollut mielekästä, sillä olen saanut rakentaa yhteistyöverkostoja eri tahojen kanssa. Samalla olen voinut seurata aitiopaikalta myös julkisten rahoittajaorganisaatioiden muutosta”, hän kiittelee.

Nokian lähtö ja koronapandemia koettelivat

Nyt yli 16 vuotta myöhemmin, Heinonen jää eläkkeelle Yrityssalon erityisasiantuntijan tehtävästä. Sille hän kokee ajan olevan kypsä, mutta pitkän työuran päättämistä vauhdittaa myös selkävaiva.

Yrityssalon uransa merkittävimmiksi haasteiksi Heinonen nostaa Nokian lähdön Salosta ja koronapandemian. Molemmat mullistivat yritysrahoitusmaailmaa.

”Korona-aika oli aivan sillisalaattia. Kun siirryttiin etämoodiin, asuin puhelimen ääressä. Tulipa silloin vastattua koronatiedusteluihinkin”, Heinonen vitsailee viitaten väärälle linjalle eksyneisiin asiakkaisiin.

Vaikeina aikoina Yrityssalon rooli korostui. Heinonen kertoo, kuinka kriisitilanteissa markkinoille ilmaantui konsulttiyrityksiä, jotka etsivät nopeita voittoja yritysten ahdingoista. Tällaisessa ympäristössä Yrityssalo pystyi tarjoamaan luotettavaa ja puolueetonta tukea erityisesti pienyrityksille, jotka olisivat muuten jääneet ilman apua.

Nokian lähdettyä Salosta alueelle ohjattiin puolestaan noin 23 miljoonaa euroa tukina. Heinosen laskee, että se toi Salolle vähintään sadan miljoonan arvoiset investoinnit. Hän pönkitti nousua tukityöllä, järjestäen tilaisuuksia ja kertoen yrityksille tukimahdollisuuksista.

Tänä päivänä vihreä rahoitus ja kestävyysajattelu ovat tapetilla. Yrityksille ne ovat välttämättömyyksiä.

”Aiemmin kyse oli korulauseista. Jos tänä päivänä yrityksellä ei ole käsitystä uusiutuvasta energiasta tai kiertotaloudesta, on se pois pelistä”, Heinonen tunnistaa.

”Käyttäkää nyt ihmeessä hyväksi!”

Heinonen empii nostamasta esiin omia yksittäisiä onnistumisia. Onnistuneiden rahoituspäätösten taustalla ratkaisevassa asemassa ovat olleet pikemminkin verkostot. Henkilösuhteet eri rahoittajatahoihin ovat usein avanneet ovia vaikeidenkin rahoitusratkaisujen toteutumiselle.

Yrityksen menestys ei hänen mukaan kuitenkaan rakennu pelkästään rahoituksen varaan, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa. Siinä Yrityssalon rooli on yhä keskeinen paikallisille pk-yrityksille.

”Yrityssalo on tehnyt yhteistyötä useiden yksityistenkin tahojen kanssa – ja toivottavasti tekee jatkossakin. Käyttäkää nyt ihmeessä hyväksi!” on hänen viestinsä yrityksille.

Eläkkeellä mielenkiinto kääntyy muualle

Eläkkeellä Heinonen aikoo keskittyä kesämökkeilyyn, kalastukseen ja aikaan lapsenlapsen kanssa.

”Ei ole tällä hetkellä mietteissä perustaa rahoitusalan konsulttifirmaa”, hän sanoo. “Yhden elämän ajan teinkin jo töitä pankkimaailmassa.”

Uransa kohokohtina Heinonen muistelee onnistuneita rahoituspäätöksiä.

“Kun yritys esimerkiksi sai muutaman miljoonan rahoituksen myötä koneinvestoinnin tuottamaan ja lähti kansainvälisille markkinoille, se tuntui helkkarin hyvältä.”

Heinonen on pitkään asunut Turussa, mutta syntyjään hän on salolainen. Hän aikoo vierailla jatkossakin Kiskossa, isoisänsä 1950-luvulla rakentamalla mökillä.

”Sielultani olen salolainen. Tulen varmasti seuraamaan vierestä alueen kehitystä, niin kuin tähänkin asti.”

 

Läksiäiskahvit maanantaina 31.3. Salo IoT Campuksella

Yrityssalo toivottaa kaikki tervetulleeksi Jukka Heinosen läksiäiskahvitilaisuuteen Salo IoT Campukselle maanantaina 31.3. klo 14–16. Luvassa on rento tapahtuma, jossa voi tavata Jukan ja muistella hänen vaiheitaan Yrityssalolla.

Ilmoitathan tulostasi ennakkoon täällä

Artikkeli julkaistu 3/2025