Yrityskauppaa vauhdittaa “ostajan vuosi”

Yrityskaupat on hyvä väylä yrityksen perustamiseen. Nyt sitä kannattaa harkita, kun myyjiä on paljon liikkeellä.

 

Yrityskauppaa vauhdittaa “ostajan vuosi”

 

Kun talousnäkymät ovat heikot, tietää se tarjonnan kasvua. Niin myös omistajanvaihdoksissa. Asiantuntijat näkevät, että juuri nyt yrityskaupoissa on meneillään ostajan markkinat. Se avaa mahdollisuuksia myyjillekin.

Inflaatio ja taantuma lisäsivät viime vuonna huolta yrittäjien keskuudessa useilla toimialoilla. Vaikka taloudessa on heikompi jakso menossa, synnyttää se kuitenkin aina tilaisuuden tehdä yrityskauppaa.

Yrityskauppoja harkitsevien kannattaakin nyt olla kuulolla, sillä tarjontaa on reilusti – erityisesti ostajille.

“Kun taloudessa menee heikommin, on paljon myyjiä liikkeellä. Matalan kysynnän vuoksi nyt voi löytää edullisesti vanhan yrityksen jatkettavakseen”, kuvailee Yrityssalon Jussi Jokiniemi.

Ostajan markkinat

Jokiniemi kertoo, että aikaisemmin yrityskaupoissa on herätelty myyjiä. Nyt huomio on kuitenkin ostajissa. Esimerkiksi yrityskauppoja edistävän OV-Forumin teemana on ”ostajan vuosi”.

“Nyt on ostajan markkinat. Heidän herättely onkin järkevää, sillä yrityksiä on tuhansittain myynnissä”, Jokiniemi sanoo.

Jokiniemen mukaan yrityskauppoja tehdään tavallisesti toimialoilla, joilla liiketoiminta on tasaista ja ennustettavaa pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi tilitoimistot sekä kunnossapito- ja isännöintiyritykset ovat houkuttelevia kaupan kohteita, sillä niiltä löytyy usein sopimuksia kauas tulevaisuuteen.

“Kivijalassa toimivat perusyritykset vaihtavat harvemmin omistajaa, sillä niihin liittyvissä kaupoissa rahoittaja vaatii suurta rahallista panostusta ja lyhyen takaisinmaksuajan”, hän vertaa. “Tyypillisesti takaisinmaksuaika on noin 3–5 vuotta. Jos myytävällä yrityksellä on kiinteää omaisuutta ja tasearvoa, voi se olla pidempi.”

 

Jussi Jokiniemi neuvoo Yrityssalolla yrityskaupoista kiinnostuneita. Tietoa yrityskaupoista löytää myös alan kirjallisuudesta.

Yrityskauppa on pitkä prosessi – missä Yrityssalo voi auttaa?

Yrityssalo on viestinyt säännöllisesti yrityskaupoista ja kertonut prosessin eri vaiheista. Jokiniemi on ollut aikaisemmin mukana ulkopuolisena asiantuntijana. Nyt työntekijänä rooli on toinen.

“Kun yrittäjä harkitsee yrityksen ostoa, voin neuvoa ja tuoda esiin vaihtoehtoja. Yrityssalolla emme tee välitystoimintaa tai laadi dokumentteja, mutta voimme löytää tahoja, joiden kanssa asia etenee”, hän tähdentää.

Neuvonnassa Jokiniemi kannustaa pohtimaan tarkasti, mitä on varsinaisesti myytävänä. Onko kyseessä liiketoimintakauppa vai osakekauppa? Myyjä saattaa olla halukas myymään liiketoiminnan lisäksi koko yhtiön, mutta sen mukana tulevat sijoitukset, kuten mökki ja purjevene, eivät välttämättä ostajaa kiinnostakaan.

“Verotuksenkin näkövinkkelistä tällä on merkitystä. Molemmat vaihtoehdot on syytä pohtia ja selvittää, jotta molempiin tarpeisiin voi vastata, jos vastapuoli on kiinnostunut vain toisesta, kuten usein on”, Jokiniemi muistuttaa.

Yrityskaupoissa ostaja on usein kokeneempi osapuoli, siinä missä myyjä saattaa olla ensikertalainen. Silloin myyjän on myös syytä havahtua epärealistisista odotuksistaan.

“Jos myyjällä on harhainen kuva yrityksensä arvosta, vaati se hieman herättelyä. Kirjanpidon on myös oltava kunnossa. Jos ostajalle ei voida kertoa ajantasaista ja kuranttia tietoa, ei kaupoissa päästä eteenpäin”, Jokiniemi kiteyttää.

Miksi yritykselle kannattaa olla jatkaja?

Yrityskaupat voivat tukea yritystoimintaa eri tavoin. Ostajan on mahdollista hankkia yritys joko samalta alalta tai ostamalla omaa toimialaa tukevaa yritystoimintaa. Mihin yrittäjä päätykään, kannustaa Jokiniemi lähtemään lopettavan yrityksen jatkajaksi.

“Erityisesti aloittelevien yrittäjien kannattaa tutkia juuri lopettamista harkitsevia yrityksiä. Perustamalla oman yrityksen, yrittäjällä kuluu aikaa liiketoiminnan kasvattamiseen. Omistajanvaihdoksen kautta yrittäjä saa kassavirtaa ja valmiin asiakaspohjan. Se puhuttelee myös rahoittajia, mikä jouduttaa yrityskauppoja”, hän sanoo.

Aina kaupoille ei ole edellytyksiä. Voi olla, että hinta ei kohtaa, myytävä yritys on liian henkilösidonnainen tai toimialalla ei ole kysyntää. Silti pääasia on että tilanne kartoitetaan ja tutkitaan.

“On aina haaste yhdistää lopettavat ja aloittamista harkitsevat henkilöt. Mutta on kaupungin ja laajemmin koko yhteiskunnan etu, että yrityksille löydetään jatkajia. Huonoin vaihtoehto on, että jonakin päivänä vaan huomataan, että yrityksen toiminta on ajettu alas”, Jokiniemi toteaa.

 

Tukea tarjolla omistajanvaihdokseen

Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Ykkösakseli ry tukevat yrityskauppoja suunnittelevia yrityksiä myöntämällä maaseudun yritystukea yrityskauppoihin. Tukea voidaan myöntää 2 500 € tai 5 000 €, ja sitä voi saada, jos ostettava yritys sijaitsee harvaan asutulla seudulla tai ydinmaaseudulla. ELY tukee >5 hlöä työllistäviä, Ykkösakseli <5 hlölä työllistäviä yrityksiä.

Tuki on suunnattu omistajanvaihdoksen suunnitteluun sekä asiantuntija- tai neuvontapalveluihin. Kohteita voivat olla hinnan määritys, yrityskauppaneuvottelut, rahoituksen suunnittelu, verotukseen liittyvät asiat tai kauppakirjojen valmistelu.

Yrityskaupan ei välttämättä tarvitse toteutua hankeaikana. Tukea voidaan myöntää samalle hakijalle kerran kaudella 2023–2027.

Lue maaseudun yritystuista lisää täältä (vrt. harvaan asutulla tai ydinmaaseudulla sijaitsevan yrityksen ostamisen suunnitteluun 2 500 tai 5 000 euroa)
Tarkista täältä, onko yrityksesi maaseutualueella eli ns. tukikelpoisella alueella.

Lue lisää täältä Yrityssalon omistajanvaihdospalvelusta

 

Julkaistu 04/2024