Midjourneyn luoma tekoälykuva Yrityssalon elimvoimaviestinnästä
Salo kasvaa ja kehittyy – Yrityssalo viestii elinvoimasta
Yrityssalo on vahvasti mukana rakentamassa Salon elinvoimaa. Tätä varten olemme luoneet kaksi vaikuttavaa konseptia: Töihin Saloon houkuttelee osaajia alueen kiinnostaviin työmahdollisuuksiin, kun taas Invest in Salo kutsuu uusia yrityksiä ja investointeja hyödyntämään Salon potentiaalia. Yhdessä näiden konseptien kautta teemme Saloa tunnetuksi paikkana, jossa työ ja yrittäjyys kukoistavat. Lue artikkelista millaisia kampanjoita olemme toteuttaneet vuonna 2024.
Yrityssalo on jo useamman vuoden panostanut Salon elinvoimaviestintään toteuttamalla erilaisia digimarkkinointikanavia ja -menetelmiä. Parhaimmat tulokset on saavutettu kohdennetuilla digitaalisilla kampanjoilla, joissa on hyödynnetty muun muassa bannerimainontaa, videomainontaa, ns. natiivimainontaa sekä haku- ja somemainontaa.
Videoiden rooli markkinoinnissa on kasvanut merkittävästi ja ne ovat osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi brändien tunnettuuden lisäämisessä. Videoita täydentävät monipuoliset tekstisisällöt eri somekanavissa, jotka yhdessä luovat vaikuttavan kokonaisuuden.
Vuoden 2024 aikana toteutimme useita tarkkaan kohdennettua digikampanjaa eri kohderyhmille, yhteistyössä Myynninmaailman kokeneiden ammattilaisten kanssa. Tässä artikkelissa kerromme, millaisia tavoitteita kampanjoilla oli ja millaisia tuloksia saavutimme.
Banneriesimerkki Töihin Saloon rekrytapahtuman Googlemainonnasta
1. Töihin Saloon 2024 -rekrytapahtumakampanja toi näkyvyyttä ja liikennettä verkkosivuille
Tammikuussa starttasi tehokas digikampanja, jonka avulla halusimme saada näkyvyyttä alkuvuoden isolle rekry- ja työelämätapahtumalle. Töihin Saloon -rekrytapahtumakampanja tavoitti laajasti työnhakijoita, kesätyönhakijoita, alanvaihtajia, opiskelijoita ja työnantajia Salon, Someron sekä lähikaupunkien alueilla. Kampanja hyödynsi Google Hakusana- ja Display-mainontaa sekä Facebookin, Instagramin ja LinkedInin mainoskanavia.
Tuloksia:
Tulokset puhuvat puolestaan: mainokset keräsivät yhteensä 574 845 näyttökertaa ja ohjasivat 5 270 kävijää toihinsaloon.fi -sivustolle. Verkkosivuliikenne kasvoi huikeat 416 % edelliseen jaksoon verrattuna, mikä vahvisti Salon houkuttelevuutta työnhakijoiden keskuudessa. Itse tapahtumaan osallistui yli tuhat työnhakijaa ja reilu 40 työnantajaa.
Unelmaduuneja Salossa video toteutettu yhteistyössä Salon Kauppakamariosaston kanssa.
2. Unelmaduuneja Salossa -kampanja ylitti odotukset ja kasvatti kiinnostusta työmahdollisuuksiin
Salon Kauppakamariosaston kanssa toteutettu Unelmaduuneja Salossa video ja siihen liittyvä digikampanja oli merkittävä menestys ja toi esiin Salon vetovoiman työpaikkakohteena.Videolla esiteltiin viisi erilaista tarinaa siitä, miten oma unelmaduuni on löytynyt Salosta.
Tarinoissa kertovilla henkilöillä on kaikilla eri tausta. Esim. jo eläkkeellä oleva osaaja palaa töihin, vieraskielinen osaaja löytää kiinnostavan työnantajan Salosta, osa-työkykyinen työntekijä motivoituu työtehtävistään niin, että päätyy esimiesasemaan. Videon tekijänä oli Myynninmaailma.
Varsinaisen digikampanjan aikana saavutettiin huomattava kasvupiikki Töihin Saloon sivuston kävijämäärissä – kävijöitä oli peräti 137 % enemmän kuin jaksoilla, jolloin mainontaa ei ollut käynnissä. Näistä kävijöistä jopa 60 % siirtyi Duunitorille selaamaan avoimia työpaikkoja, mikä tarkoittaa, että lähes joka toinen sivustovierailija aktivoitui etsimään uusia uramahdollisuuksia.
Tuloksia:
Kampanja ylitti edellisvuoden kampanjan tulokset, mikä osoittaa, että yleisökohdennus on kehittynyt ja Töihin Saloon kampanjat ovat saavuttaneet tunnistettavuutta kohderyhmän keskuudessa. Tämä kertoo myös siitä, että kiinnostus Salon tarjoamia työpaikkoja kohtaan on kasvanut ja potentiaaliset hakijat tietävät, mitä odottaa.
Kanavavalinnoissa ja budjeteissa noudatettiin samaa linjaa kuin aiemminkin, mutta kampanjan video osoittautui erityisen onnistuneeksi, mikä vaikutti vahvasti lopputuloksiin.
Facebook ja Instagram olivat tehokkaimmat kanavat, jotka tuottivat eniten kävijöitä ja aktivoivia istuntoja – käyttäjät viettivät enemmän aikaa sivustolla ja selasivat useampia sivuja.
Myös YouTube-mainonta yllätti positiivisesti, sillä lähes 40 % katsojista katsoi videon loppuun asti. Tämä osoittaa, että sisältö resonoi kohderyhmän kanssa ja lisäsi aidosti kiinnostusta.
Kokonaisuudessaan kampanja saavutti vaikuttavat tulokset:
2,03 miljoonaa näyttökertaa
13 267 klikkausta verkkosivulle
7 815 kävijää sivustolla
5 852 siirtymistä Duunitorille
Kampanja vahvisti Salon asemaa edelleen houkuttelevana työnhakukohteena.
Banneriesimerkki TAItava tekoälyrobotti kampanjan Googlemainonnasta
3. Taitava tekoälyrobotti -kampanja houkutteli käyttäjiä testaamaan uutta yritysneuvojaa
Kesällä toteutettu Taitava tekoälyrobotti kampanja ei ollut varsinaisesti elinvoimaviestintään liittyvä, mutta haluamme nostaa sen esimerkkinä esille erinomaisesta digikampanjasta. Ja vielä senkin takia, silllä olimmehan ensimmäinen kehittämisyhtiö Suomessa, joka lanseerasi tekoälybotin yritysneuvontaan.
Kampanjan tavoitteena oli saada mahdollisimman moni yritysken edustaja testaamaan uutta tekoälyyn perustuvaa chatbotia, jotta sen toimintaa voitaisiin kehittää käyttäjäpalautteen avulla.
Kampanja hyödynsi kohdennettua digimainontaa Google Displayssä sekä Facebookissa ja Instagramissa, tavoittaen yritykset Salossa ja lähialueella.
Tuloksia:
Taitava tekoälyrobotti kampanja saavutti laajan näkyvyyden kohderyhmässä Googlen ja somekanavissa. Kampanjan avulla ei pelkästään ohjattu käyttäjiä testaamaan tekoälypohjaista yritysneuvojarobottia, vaan lisättiin myös Yrityssalon yritysneuvontapalveluiden yleistä tunnettuutta ja sähköisten palveluiden käyttöä. Kohderyhmän kiinnostus oli lupaavaa, sillä kampanja keräsi huomattavan määrän klikkauksia ja näyttökertoja.
Tulokset kertovat kampanjan tehokkuudesta:
6 885 klikkausta laskeutumissivulle
1 140 801 näyttökertaa mainoksille
1 172 näyttökertaa pop-up-ikkunalle
Kampanjan päätavoitteena oli kerätä palautetta ja käyttäjiä tekoälyrobottia varten, jotta sen kehitystä voidaan jatkaa tehokkaasti. Kampanja antoi hyvän pohjan TAItavan jatkokehitykselle ja Yrityssalon yritysneuvontapalveluiden näkyvyyden kasvattamiselle.
Banneriesimerkki Töihin Saloon syksyn rekrytapahtuman Googlemainonnasta, jota toteutettiin kaksikielisenä.
4. Syksyn Töihin Saloon -kampanja toi lisänäkyvyyttä ja vahvisti syksyn rekrytapahtuman vetovoimaa
Lokakuun rekrytapahtuman kampanja ylitti odotukset, suoriutuen paremmin kuin tammikuun vastaava kampanja. Parhaat tulokset saavutettiin somekanavissa, jotka keräsivät eniten klikkauksia ja näyttökertoja. Kampanjaan sisältyi mainoksia sekä suomeksi että englanniksi, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, erityisesti ei-suomea puhuvaa kohderyhmää ajatellen.
Tulokset:
1,2 miljoonaa näyttökertaa mainoksille
2 287 klikkausta laskeutumissivulle
+30 % enemmän kävijöitä Töihin Saloon -sivustolla verrattuna edelliseen kampanjajaksoon
5. Kiertotalousfoorumi toi näkyvyyttä Salon kärkihankkeelle
Yrityssalo järjesti marraskuun alussa seminaarin Kiertotalousfoorumi @Salo. Tapahtuman yhtenä tavoiteena oli saada näkyvyyttä Salolle kiertotalouden edelläkävijänä. Kampanjan avulla haluttiin houkutella osallistujia seminaariin ja yrityskierrokselle.
Kampanja hyödynsi Google mainontaa sekä somekanavia tavoittaen liiketoimintapäätöksiä tekeviä henkilöitä, maatalousyrittäjiä, energia-alan asiantuntijoita ja kestävän kehityksen parissa työskenteleviä.
Tulokset:
Kampanja tavoitti oikean yleisön ja kasvatti näkyvyyttä Salolle. Kampanja tuotti yhteensä 185 000 näyttökertaa ja 1 499 klikkausta sivuille. Iitse tapahtuma oli onnistunut ja auttoi luomaan tärkeää pohjaa kiertotalouden ja biokaasun ympärille rakentuvalle kehittämistyölle.
Pientä esimakua tulevasta Invest in Salo -videotuotannosta.
6.Invest in Salo -kampanja hyödyntää videomainontaa ja monikanavaista digimarkkinointia
Yrityssalon Invest in Salo -markkinointikampanjan suunnittelu ja käynnistys alkoi loppuvuonna 2024 ja sen tavoitteena on tuoda esille Salon alueen vetovoiman bio- ja kiertotalouden investoinneille.
Kampanjassa tullaan hyödyntämään erottuvia videoita ja monipuolisia digikampanjoita eri kanavissa, kuten LinkedInissä, Google Displayssä sekä somessa. Näiden avulla tavoitetaan tehokkaasti yrityspäättäjät ja sijoittajat, jotka etsivät mahdollisuuksia kestävän kehityksen mukaisille investoinneille. Kampanja starttaa alkuvuonna 2025, mutat materiaalit ovat olleet valmisteilla jo 2024.
Videomainonta nostaa esiin Salon vahvuuksia, kuten sijainti ja erinomaiset yhteydet, vahva yritysdynamiikka, halu jatkuvaan uusiutumiseen. Tarkoin kohdennetut digikampanjat varmistavat viestin tavoittavan oikean yleisön.
Kampanjan tarkoituksena on paitsi lisätä Salon tunnettuutta investointikohteena, myös rakentaa vahvaa yhteyttä sijoittajien ja paikallisten toimijoiden välille, mahdollistaen Salon kärkihankkeen eli Lounapuston uudet yhteistyöprojektit ja mittavat uudet investoinnit.
Invest in Salo -kampanjan tavoitteena on houkutella uusia yrityksiä ja investointeja Saloon. Toteutuesaan tiedämme onnistuneemme!
Heräsikö mielenkiinto? Kysy lisää maija.pirvola@yrityssalo.fi