Ruokahävikin vähentämisessä tärkeä osa on suunnittelulla. Suomessa viisailla viljelyratkaisuilla on pitkä historia.
Ratkaisut ruokahävikkiin löytyvät suunnitelmallisuudesta ja ajattelutavan muutoksesta
Ruokahävikki koskettaa jokaista. Se on ongelma, joka kattaa koko ruokaketjun, aina alkutuotannosta kotitalouksiin. Hävikin ehkäiseminen edellyttää innovatiivisia ratkaisuja ja suunnitelmallista ajattelua – pelloilta ruokapöytään asti.
Suomessa ruokahävikkiä syntyy Kuluttajaliiton mukaan vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa. Määrä kattaa hukkaan menevän ruoan alkutuotannosta ja teollisuudesta päivittäistavarakauppoihin ja ravintoloihin.
Ruokahävikin pienentäminen on keskeinen osa kestävän ruokajärjestelmän kehittämistä, sillä se vähentää ruoantuotannon ympäristövaikutuksia ja auttaa hyödyntämään alkutuotannon potentiaalia. Kuluttaja voi tunnistaa hyödyt matalampina kotitalouden kuluina.
Sadon suunnittelu ja optimointi vähentävät hävikkiä
Alkutuotannossa hävikin ehkäisy alkaa tarkasta suunnittelusta, kertoo Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton asiantuntija Max Schulman. Hänen mukaansa viljelijöiden tärkein tehtävä on tuntea oman tilansa tuotantokyky ja tehdä sen pohjalta tuotantoratkaisut hävikin vähentämisestä.
“Parhaan mahdollisen sadon varmistaminen alkaa sopivan lajikkeen valinnasta, sellaisen, joka sopii Suomen olosuhteisiin. Tämän jälkeen suunnitelmaan sisältyvät oikea lannoitus, kasvinsuojelu sekä kasvukauden aikainen seuranta ja lopulta sadon kuivauksen ja varastoinnin hallinta”, Schulman luettelee.
Laatukriteerit tulevat tilaajilta. Sadon ostajat, kuten myllyt ja mallastamot, asettavat tarkat vaatimukset esimerkiksi vehnän sekä mallasohran valkuaispitoisuudelle.
“Mallasohralla, vehnällä ja muilla viljoilla on omat laatukriteerit. Viljelijän on pyrittävä laatuun, joka on määritelty häntä koskevassa viljelysopimuksessa.”
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton asiantuntija Max Schulman kertoo, että viljelijän työtä ohjaavat useat laatukriteerit. Niitä tulee niin asiakkailta kuin EU:ltakin.
Biokaasun sivuvirrat viimeinen vaihtoehto
Kun sato ei täytä elintarviketeollisuuden vaatimuksia, löytyy hävikille käyttöä muualta. Viljaa voidaan hyödyntää esimerkiksi rehuna, osana siipikarja- tai sikataloutta. Käyttökelvotonta viljaa voidaan, pahimmassa tapauksessa, polttaa polttolaitoksissa.
Viljan päätymistä biokaasun raaka-aineeksi Schulman pitää yhtenä vaihtoehtona, jos ei sille elintarvike- tai rehuketjussa löydy käyttöä.
”Se olisi viljelijän näkökulmasta oikeastaan katastrofi. Jos viljaa päätyy sivuvirraksi vaikkapa bioenergian tuotantoon, ei lannoitteisiin ja kasvinsuojeluaineisiin kuluneita tuotantokustannuksia silloin saada katettua, ja viljelijän työpanos menee hukkaan”, hän selittää.
Schulman painottaa, että sivuvirtojen hyödyntäminen tulee aina suunnitella logistisesti ja taloudellisesti järkevästi. Läheinen suhde ostajiin ja ruokaketjun muihin osiin vähentää kuljetuskustannuksia ja tekee kierrosta tehokkaampaa.
Suomalaisella maanviljelyksellä pitkät juuret tuotekehityksessä
Schulman näkee, että ruokahävikin vähentämisessä viljelijät tarvitsevat tarpeeksi ison työkalupakin, jolla toimintaa voidaan ylläpitää. Alkutuotannossa korostuu esimerkiksi varastoinnin olosuhteiden, kuten lämpötilan ja ilmankosteuden hallinta.
“Sää on tuotantotekijöistä haastavin. Sitä ei voida vielä ohjata taikka ennustaa tarkasti. Mutta salaojituksella ja pellon kasvukunnon vaalimisella voidaan riskejä minimoida. Viljelijät voivat myös tehdä yhteistyötä, hankkimalla puimureita ja kuivureita yhteiskäyttöön”, hän ehdottaa.
Suunnitelmallisuus ja optimointi eivät myöskään ole ruokaketjun moderneja innovaatioita, vaan ne pohjautuvat suomalaisen maanviljelyn pitkään perinteeseen. Täällä on kautta aikojen pyritty hyödyntämään saatavilla olevia resursseja mahdollisimman järkevästi ja kohdentamaan ne oikeaan käyttöön, Schulman muistuttaa.
“Siinä missä ruista ei ole viljelty leiväksi niin paljon kuin vaikka Saksassa tai Ukrainassa, on siitä tehty mämmiä. Kulttuurimme on muovannut maatalouden ja elintarviketuotannon kykyä vastata muuttuviin olosuhteisiin ja kehittää uusia ratkaisuja. Suomalaisella maanviljelyksellä on pitkät juuret tuotekehityksessä.”
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton Heidi Siivonen kannustaa kuluttajia pohtimaan kulutustottumuksiaan. Niillä voi helposti tuoda säästöjä omaan talouteen.
Suurin hukka kotitalouksista – “perunasäkin verran vuodessa”
Ruokahävikin suurin lähde tulee ketjun loppupäästä, kotitalouksista. Kodeissa poisheitetyn ruoan osuus koko ruokaketjusta on noin 38 %. Sen arvo on vuosittain yhteensä noin 590 miljoonan euroa. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton Heidi Siivonen havainnollistaa hukkaa kansantajuisesti.
“Suomalaiset heittävät keskimäärin noin 28 kiloa ruokaa roskikseen vuodessa. Se tarkoittaa yhtä isoa perunasäkkiä tai 70 kappaletta 400 gramman lihapaketteja.”
Siivonen korostaa, että ruokahävikin ehkäisy ja kiertotalouden ratkaisut eivät sulje toisiaan pois, vaan kulkevat rinnakkain. Molemmat ovat tärkeitä, ja niiden kehittäminen on olennaista ruokaketjun kestävyyden parantamiseksi.
“Oli kyse mistä tahansa ruokaketjun osasta, on tosin mielekkäämpää pohtia, miten ruokahävikiltä voidaan välttyä kuin pohtia myöhemmin, mitä syntyneelle hävikille tehtäisiin. Esimerkiksi ResQ-sovelluksen kaltaisen ratkaisut ravintoloissa ovat kivoja, mutta ne hoitavat oiretta, eivät juurisyytä, Siivonen toteaa.
Pohtiminen tuo säästöjä
Hävikin vähentämiseksi Siivonen ehdottaa omien kulutustottumusten pohtimista. Kiireessä ei kannata tehdä ostopäätöksiä. Myöskään tarjouksiin ei kannata tarttua vain siksi, että saisi rahallista etua ostamalla enemmän.
“Jos ruoka ei kuitenkaan tule syödyksi, ei tarjouksillakaan ole merkitystä. Kotona hävikkiä voi välttää silläkin, että säilyttää ruoan oikein. Osa kasviksista ja hedelmistä säilyy huoneenlämmössä, mutta juurekset kuuluvat kylmään.”
Myös juomien kulutuksessa suomalaiset voisivat olla viisaampia. Rahaa voi säästyä varsinkin kalliimmissa tuotteissa, kuten kahvissa.
“Jos kahvia keittää päivässä kupillisen yli oman tarpeen, tarkoittaa se vuodessa 40 litraa henkilöä kohden. Voi laskea, mitä se tekee euroissa”, Siivonen sanoo.
Dataohjautuvaa kuluttamista
Ruokaketjun loppupäässä hävikkiä ehkäistään jo järjestelmällisesti. Siivonen nostaa esiin kauppojen toiminnanohjausjärjestelmät ja mittarit, joiden avulla seurataan ostokäyttäytymistä ja menekkiä.
“Myös kotitalouksissa toimitaan dataohjautuvasti, kun käytetään tavallista arkijärkeä. Vanhemmat esimerkiksi tietävät, mitkä ruoat ovat lasten suosikkeja, ja sen pohjalta ruokaa ostetaan tarpeeseen eikä sen yli”, Siivonen sanoo.
Ruokaa kannattaakin ostaa omien ja läheisten mieltymysten mukaan, varsinkin nyt joulun aikaan.
“Joulupöydän voi kattaa omien ja läheisten makutottumusten eikä joulun itsensä vuoksi. Syödä sitä, mikä aidosti maistuu. Ruokaa myös riittää kaupoissa, eikä sitä tarvitse hamstrata.”
Mutta on hävikin ehkäisemiselläkin rajansa. Mitään päätöksiä ei pidä tehdä oman terveyden kustannuksella.
“Kaikelta hävikiltä ei voi koskaan täysin välttyä. Homeista tai muuten pilaantunutta ruokaa ruokaa ei pidä syödä”, Siivonen muistuttaa.
Artikkeli julkaistu 12/2024
