Omistajanvaihdos vei Salon Rosmariinin uuteen aikaan

Rosmariinin uusi yrittäjä Teija Ståhlberg on tyytyväinen yrityskauppoihin. ”En ole katunut päätöstäni päivääkään”, hän sanoo.


Omistajanvaihdos vei Rosmariinin uuteen aikaan – Teija Ståhlbergin jatkaa lounasravintolan tarinaa

 

Monen salolaisen suosima Rosmariini-lounasravintola vaihtoi omistajaa viime vuonna, kun Mummon murkinat -ateriapalvelun yrittäjä Teija Ståhlberg osti sen entiseltä yrittäjältä. Nyt reilu vuosi yrityskauppojen jälkeen Teija avaa kokemuksiaan omistajanvaihdoksesta.

Merkki onnistuneesta yrityskaupasta on, kun pitkään toiminut yritys saa jatkajan uudesta innokkaasta yrittäjästä. Viime vuonna niin kävi Salon Meriniityssä sijaitsevalle lounasravintola ja pitopalveluyritys Rosmariini Oy:lle, kun Teija Ståhlberg osti yrityksen Riitta Ranta-Mandelinilta.

Ståhlbergin mukaan sysäys kaupoille tuli oman yritystoiminnan laajentamistarpeesta.

“Tarvitsimme Mumman Murkinat -ateriapalvelulle enemmän tilaa, sillä Perttelin tilat kävivät pieniksi. Samaan aikaan heräsi ajatus siitä, että tarjoaisimme lounasta laajemmassa mittakaavassa”, hän muistelee.

Idea laajentumisesta konkretisoitui, kun Ståhlberg pääsi tutustumaan Rosmariinin tiloihin. Vaikka tilat olivat sopivat, oli kauppa ensin kilpistyä rahoituksen saamiseen.

“Ensimmäinen pankki piti kauppaa liian riskialttiina. Kävimme läpi myös Business Finlandin ja Finnveran mahdollisuuksia, mutta korot olivat liian korkeita”, Ståhlberg kertoo.

Lopulta ratkaisu löytyi paikalliselta Someron Säästöpankilta.

“Rahoitusasioissa kaikki sujui hyvin, sillä Teija oli ajoissa liikkeellä. Pankin ennakkotehtävien avulla prosessi saatiin joustavasti maaliin. Tärkeä tuki tuli myös Jussi Jokiniemieltä, joka yrityskauppojen aikaan työskenteli Suomen Yrityskaupat Oy:ssä. Tällä hetkellä Jussi työskentelee Yrityssalossa ja palvelee osin samojen teemojen kanssa. Lue niistä lisää täältä. Tässä casessä Jussi pohjusti hienosti neuvotteluja”, kertoo Someron Säästöpankin yritysasiakkuuksien rahoituspäällikkö Petteri Elo.

 

Yksi Ståhlbergin syy lähteä mukaan yrityskauppaan oli Rosmariinin Meriniityn isot tilat, joista hän esittelee asiakkaille suunnattua kokoustilaa.

Asiakkaat ottaneet uuden yrittäjän lämpimästi vastaan

Vaikka omistajanvaihdos on tuonut mukanaan haasteita, kertoo Teija, että asiakkaat ovat ottaneet uuden yrittäjän ilolla vastaan. Se johtuu siitä, että lounas-, pito- ja kokouspalvelut ovat säilyneet ennallaan.

“Kanta-asiakkaat ovat tsempanneet minua, ja olen saanut paljon positiivista palautetta”, hän kertoo.

Omistajanvaihdoksen myötä Rosmariinilla vaihtui kaksi työntekijää, joista toinen lähti opiskelemaan ja toinen lähti terveydellisistä syistä. Ståhlberg mainitsee, että vanha henkilökunta on ollut arvokas apu erityisesti ruokareseptien kanssa.

Myös entinen omistaja Riitta on ollut tärkeä tukipilari omistajanvaihdoksen jälkeen.

“Riitta auttoi ensimmäiset viikot, ja edelleenkin voin kysyä neuvoja tarpeen mukaan. Tämä jatkuva tuki on ollut arvokasta, erityisesti uusien tilaisuuksien järjestämisessä ja tilojen kartoittamisessa”, Ståhlberg kiittelee.

Vuosi on tuonut oppia ja avannut tulevaisuuden näkymiä

Vuosi omistajanvaihdoksen jälkeen on opettanut Ståhlbergille paljon uutta. Uutta tietoa on tullut muun muassa yrityksen pyörittämisestä, kirjanpidosta ja hankinnoista.

“Kaikki on sujunut yllättävän hyvin, enkä ole katunut päätöstäni päivääkään. Olemme tehneet muutoksia Rosmariinin tarjontaan ja tuoneet lounaslistalle viikoittain vaihtuvia ruokia. Lisäksi olemme panostaneet erityisesti jälkiruokiin.”

Teija tunnistaa Rosmariinissa myös paljon kehityspotentiaalia. Hän haluaisi panostaa entistä enemmän pitopalveluun ja löytää tasapainon lounastarjoilun ja ateriapalvelujen välillä.

”Ne kannattelevat toinen toisiaan. Hyvä lounaskokemus voi johtaa pitopalvelutilaukseen ja päinvastoin”, Ståhlberg uumoilee.

 

Petteri Elo toimii Someron Säästöpankilla yritysasiakkuuksien rahoituspäällikkönä. Hän näkee, että onnistuneet yrityskaupat ovat paitsi ostajan ja myyjän etu, myös alueellisen elinvoiman ajuri.

 

Pankki tukee yrityskaupoissa

Someron Säästöpankin Petteri Elo kertoo, että myös pankki auttaa yrittäjiä yrityskauppojen rahoituksessa eri tavoin.

”Omistajanvaihdos on lähtökohtaisesti ostajan ja myyjän välinen asia, mutta arvioimme kauppaa pankinkin näkökulmasta. Olemme kiinnostuneita ja sparraamme mielellämme ostajaa, joka hakee rahoitusta. Tämä tulee kirjata jo luottoesitykseenkin, mutta haluamme myös tietää, mistä asiakas on maksamassa,” hän kertoo.

Someron Säästöpankki tukee paikallisia yrityksiä aktiivisesti ja selvittää mielellään rahoitusmahdollisuuksia. Syyt ovat myös yhteiskunnalliset.

”Someron Säästöpankilla on 144 vuoden historia paikallispankkina, joten paikallisten yritysten tukeminen on meille tärkeää. Omistajanvaihdos tuo jatkuvuutta elinkeinoelämään ja auttaa säilyttämään työpaikkoja”, Elo perustelee.

Kun pankki arvioi rahoitusta yrityskaupalle hakevaa yrittäjää, perustuvat rahoituskriteerit yrittäjän kokemukseen, vakuuksiin ja yrityksen maksukykyyn.

”Taloudelliset seikat huomioidaan tietysti aina. Mutta samalla arvioimme, onko toimiala yrittäjälle entuudestaan tuttu? Onko tällä ylipäätään kokemusta yrittäjyydestä? Analysoidessamme yritystä voimme varoittaa mahdollisista riskeistä ja antaa neuvoja rahoitusneuvotteluihin valmistautumiseen,” Elo toteaa.

 

Tutustu Salon Rosmariiniin tarkemmin   täällä   (pitopalvelurosmariini.fi)

Tervetuloa aamukahville keskustelemaan yrityskaupoista

Tervetuloa yritysten aamukahvitilaisuuteen 30.10 klo 8.30, jossa keskustelemme yrityskaupoista ja millaisia kasvun mahdollisuuksia ne tarjoavat yrityksille. Tule kuulemaan asiantuntijoiden vinkit ja kokemukset yrityskauppojen suunnittelusta ja rahoituksesta.

Lue lisää ohjelmasta ja ilmoittaudu mukaan tästä

Miten Yrityssalossa Jussi Jokiniemi auttaa yrityksiä omistajanvaihdoksissa? Lue lisää  täältä

 

Artikkeli julkaistu 10/2024