Jaana Levo kokee, että nuoret pitäisi ottaa mukaan suunnittelemaan koulujen ruokatarjontaa. Se vahvistaisi heidän konkreettista suhdetta ruokaan ja sen tekemiseen.
Lähiruoka vahvistaa julkista ruokaketjua – lisää paikallista elinvoimaisuutta ja tarjoaa tuoreita makuja sekä uusia ilmaisutapoja
Ruoantuotannossa pitkät toimitusketjut on tunnistettu ekologisesti haastaviksi. Tuotanto voisikin perustua hyvin pitkälti lähellä kasvaneeseen ruokaan. Julkisella puolella lähiruokakulttuuria voi vahvistaa “kyläkeittiöillä” ja kuuntelemalla paikallisia toimijoita.
“Riippumattomuus pitkistä toimitusketjuista, ruoan hyödyntäminen sesongin mukaisesti, terveen kilpailun lisääminen, toimitusketjun tarkka valvonta…”
Perusteluita lähiruoan lisäämiselle on monia, tietää Jaana Levo, joukkoruokailun järjestämisen ammattilainen. Hän on toiminut julkisella sektorilla pienissä ja suurissa kaupungeissa ruokapalvelujen johdossa ja suunnittelijana yli 30 vuoden ajan. Pitkä tausta suurkeittiösuunnittelussa ja sen eri osa-alueista on antanut hyvät lähtökohdat ruokapalveluasiantuntijan palveluille, joita hän tarjoaa Pyltico Oy -nimen alla.
Levo on tarkastellut lähiruokaa erityisesti osana julkista ruokaketjua. Viime syksynä hän oli mukana suunnittelemassa Salon kaupungin kanssa, miten lähiruokaa voisi hyödyntää kouluruokailun ruokaketjuissa. Siinä Salon kaupunki toteutti osana Maa- ja metsätalousministeriön ja Ruokaviraston Vastuulliset ruokapalvelut -ohjelmaa “100 % lähiruokaa parhaimpaan satokausiaikaan” -kokeilun kolmessa keittiössä.
“Keskuskeittiöt työllistäisivät 5–10 henkilöä. Niiden raaka-aineosuus paikallisista elintarvikehankinnoista voisi olla 60 prosenttia. Ne voisivat toimia paikallisten alkutuottajien jatkojalostuksen lähteinä. Tämä nostaisi ruoan jalostusastetta, mikä lisäisi alkutuotannon elinkelpoisuutta ja parantaisi alueen elinvoimaisuutta. Lappiin, Kemijärven keskustaan on päätetty rakentaa tällainen keittiö. Se on esimerkki siitä, miten yhteistyö paikallisten yritysten kanssa voi parantaa elintarvikehuoltovarmuutta”, Levo sanoo.
Viime vuotisessa Salon kaupungin kanssa tehdyssä 100 % lähiruokaa -kokeilussa pyrittiin tuottamaan 100 prosenttisesti paikallista ruokaa. Tavoite myös saavutettiin.
“Salo on erinomaista viljelyaluetta. Kokeilun aikana kaikki pääraaka-aineet pystyttiin hankkimaan Salon ja Someron alueelta. Lähiruoan hyödyntäminen osana julkista ruokaketjua vaatii suunnittelua. Siinä näkyy sama periaate kuin muotitaloilla: keväällä pitää jo tietää, mitä syksyllä syödään”, Levo huomauttaa.
Elinvoimaa kilpailusta, mitattavia hyötyjä datasta
Millaisia vaikutuksia lähiruoan lisäämisellä sitten voisi olla? Levon mukaan ruokaketjussa voi olla jopa 13 lenkkiä. Kun ketjua lyhennetään, tuo se ruoan alkulähteen lähemmäs kuluttajia ja lyhentää säilytysaikaa. Samalla se vähentää energiankulutusta ja tarvetta epäekologisille pakkausmateriaaleille, kuten muoville ja metallille.
“Tässä tarvitaan paikallista markkinatietoisuutta. Kuntien ja hyvinvointialueiden tulisi asettaa lähiruokatavoitteita ja niille mittareita. Sellaisia, joilla voidaan mitata sitä, kuinka suuri prosentti ruoan hankinnan arvosta tulee läheltä. Vastaavasti paikallisten yritysten ja tuottajien on syytä olla tietoisia lähiruokatavoitteista. On Salon alueen eduksi, jos kilpailulle löytyy edellytyksiä, sillä tarjonnan monipuolisuus kasvattaa yritysten osallistumisen mahdollisuuksia. Samalla kunnalla on enemmän valinnanmahdollisuuksia, mikä kutsuu yrityksiä yhä kehittämään omia toimintojaan”, Levo järkeilee.
Lähiruokamittarien avulla voitaisiin parantaa myös resurssitehokkuutta. Samalla ympäristö kiittää, kun tiedetään, kuinka paljon vaikka tarvitaan vettä viljelyyn. Levo varoittaa, että silloin dataa tulee tarkastella asiayhteydessään.
“Usein yksin hiilijalanjäljen mittaaminen ei riitä, sillä kun dataa vertaillaan eri alueiden kesken, voi se olla epäjohdonmukaista. Jos lähiruoan vaikutusta osana ruokaketjua perustellaan mittareilla, pitää olla selvillä siitä, miten mittarit ovat syntyneet. Ei pidä pelkästään katsoa keskiarvoja, sillä ne eivät kerro olosuhteista, jotka voivat olla toisistaan hyvinkin eriäviä.”
Nuoret mukaan suunnittelemaan
Oikeiden mittaustapojen ohella lähiruokaa voisi lisätä siten, että kuunnellaan niitä, jotka usein muodostavat julkisten ruokaketjujen viimeisen lenkin: lapsia ja nuoria.
“Koululaisten ja lukioikäisten keskuudessa on paljon niitä, jotka haastavat palvelujen tuottajat. Ekologisesti valveutuneita nuoria, jotka ihmettelevät, että miksi ei tehdä mitään. Siksi heidät olisi parasta ottaa mukaan suunnittelemaan tarjontaa ja arvioimaan onnistumista, kuten teimme Salossa viime vuonna”, Levo sanoo.
Samalla lähiruoka voi olla nuorilla muutakin kuin mielenilmaisun väline. Se voi olla myös itseilmaisua.
“On hienoa, jos nuoret kokevat, että he voivat vaikuttaa ilmastoon ja ympäristöön tuotantoa ohjaamalla. Mutta se myös vahvistaa konkreettista suhdetta ruokaan, sen tekemiseen. Yksi toimijuuden osa-alue tässä on se, että voi käyttää taiteellista osaamista. Ruoan tekeminen on moniaistinen kokemus, ja hyvä houkutin omaa uraa vielä miettiville nuorille. Jos siinä onnistuu ja saa asiakkaalta hyvää palautetta, saa se leijumaan”, Levo luonnehtii.
Verkostoidu Jaanan kanssa Linkedin:ssä Jaana Levo
