Globaali epävarmuus luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia – puolustusteollisuuden alihankintaketjut salolaisyritysten ulottuvilla
Euroopan kiristynyt turvallisuustilanne herättää huolta, mutta avaa myös mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Teollisuuden toimijat voivat tarjota osaamistaan puolustusteollisuuden alihankintaketjuihin kaksikäyttötuotteiden kautta.
Pitkän rauhankauden jälkeen Euroopan turvallisuusrintamalla näkyy merkkejä epävakaudesta. Viitteitä tästä tarjosivat jo Venäjän Krimin valtaus vuonna 2014 ja sitä edeltänyt Georgian sota, mutta nyt uhkat ovat lähempänä.
”Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, muuttui suomalaisten kanta myönteiseksi Natoon käsittämättömän nopeasti. Suomi läpäisi hakemusprosessin, ja sen myötä ajateltiin, että kaikki on järjestyksessä pitkään”, kertaa TVO:n turvallisuusjohtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi.
Nurmi näkee, että epävarmuuden ajasta kielii myös Yhdysvaltojen politiikan ennakoimattomuus. Se vaikuttaa koko kansainväliseen kenttään ja yritysten toimintaympäristöön.
“Muuttunut turvallisuusympäristö herättää huolta. Mutta samalla kun Eurooppa ja Suomi vahvistavat puolustuskyvykkyyttään, mahdollisuuksia avautuu suomalaiselle elinkeinoelämälle ja yrityksille, joiden osaamista voi hyödyntää puolustussektorilla”, hän sanoo.
Automaattisesti se ei kuitenkaan tapahdu. Puolustusteollisuuden kontekstissa yritykset toimivat nimittäin aina osana verkostoja. Kun alan osaajat harkitsevat valmistajia osaksi alihankintaketjujaan, on valintamenettelyssä vastattava tarkkoihin turvallisuusluokituksiin.
”Kauppojen toteutuminen ei ole parin puhelinsoiton päässä. Lisäksi kaikissa puolustusteollisuuden suhteissa luottamus on avainasia ja sen rakentaminen vie aikaa”, Nurmi painottaa.
Dosentti Veli-Pekka Nurmi vieraili 23.4.2025 Salo IoT Campuksella Yrityssalon järjestämässä tapahtumassa. Aiheena olivat puolustusteollisuuden mahdollisuudet yrityksille.
Yritysten on huomioitava eri aikajänteet
Nurmi kehottaa yrityksiä huomioimaan kehityksen eri aikajänteet. Lyhyen aikajänteen muutokset näkyvät esimerkiksi Yhdysvaltojen tariffipolitiikassa, joka nyt keinuttaa markkinoita nopeasti. Tilanne voi olla täysin erilainen jo kuukauden kuluttua.
”Siinä missä esimerkiksi Yhdysvaltain nykyhallinnon politiikka on poukkoilevaa, pelaa sitä vastoin Kiina peliään pitkällä aikajänteellä”, Nurmi vertaa.
Vaikka tilanne on vaikeaselkoinen, kehottaa Nurmi nyt yrityksiä hakeutumaan aktiivisesti verkostoihin. Samalla disinformaation erottaminen oikeasta tiedosta nousee yhä tärkeämmäksi.
Salolaisten pk-yritysten kannattaa tunnistaa, että isommille suomalaisille puolustusteollisuuden yrityksille on tulossa lisää tilauksia. Varsinkin niiden alihankintaverkostoihin pääseminen on merkittävä mahdollisuus.
”En pidä mahdollisena, että joku keksii perustaa Suomeen tehtaan, joka valmistaa miehistön kuljetukseen soveltuvia panssariajoneuvoja. Suomesta löytyy jo yritys, joka valmistaa maailman parhaita panssariajoneuvoja. Mutta sen alihankintaketjuun voi hyvinkin päästä mukaan”, Nurmi painottaa.
Viranomaisvaatimukset tiukentuvat
Viranomaisvaatimusten osalta tilanne on kaksijakoinen. EU kautta on tulossa kriittisen infrastruktuurin riskeihin varautumiseen liittyvä laki, joka on jo eduskunnan käsittelyssä. Sen myötä kriittisen infrastruktuurin parissa toimivat yritykset joutuvat kohtaamaan uusia varautumisvaatimuksia.
”Toisaalta niille yrityksille, jotka ovat jo tähän mennessä tunnollisesti huolehtineet varautumisesta, eivät uudet säädökset juurikaan tuo uusia vaatimuksia. On kuitenkin monia muuten kunniallisia yrityksiä, jotka eivät ole varautuneet pahan päivän varalle. Heidän on vastattava uusiin velvoitteisiin”, Nurmi selventää.
Huhtikuun alussa Suomi vahvisti myös uuden kyberturvallisuuslain, joka perustuu EU NIS2-direktiiviin. Nurmen mukaan siinä korostetaan erityisesti yritysjohdon roolia.
“Aina operatiivisesta johdosta hallitukseen. Se on merkittävä osa uutta sääntelyä ja askel oikeaan suuntaan”, hän sanoo.
Nato-jäsenyys tuo esiin sekä mahdollisuuksia että kysymysmerkkejä
Nato-jäsenyys avaa suomalaisyrityksille uusia ovia, sillä puolustusliiton piirissä on tarvetta niin sanotuille kaksikäyttötuotteille. Tällaisten sekä siviili- että puolustuskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden valmistajat voivat päästä markkinoille ennen kaikkea verkostojen kautta, Nurmi näkee.
Geopoliittinen epävarmuus rajaa kuitenkin näitäkin mahdollisuuksia. Syy on siinä, että vaikka markkinat ovat aiemmin perustuneet yhteisiin pelisääntöihin, on tilanne nyt muuttunut.
”Aikaisemmin stabiileille markkinoille ja yhteisille pelisäännöille perustuvalla tavoitetilalla on nyt pyyhitty pöytää. Tätä ei ole kukaan osannut ennakoida, joten mitä siitä seuraa? Tuleeko tilanteesta uusi normaali vai nähdäänkö tämä poikkeustilana, josta pian palataan stabiilimpaan maailmankauppaan?” hän kysyy.
Nurmen mukaan seuraavien 3–5 vuoden aikana puolustus- ja turvallisuussektorilla tulee joka tapauksessa tapahtumaan paljon. Yritysten kannattaa varautua pahimpaan, mutta samalla huomioida myönteiset vaikutukset.
”Eletään hyvin suurta murrosta globaalilla tasolla. Nyt olisi aikakoneelle tarvetta. Kiinnostaisi nähdä, miten ihmiset näkevät tämän ajan 50 vuoden päästä”, Nurmi pohtii.
Puolustusalan alihankintaketjuihin pääseminen edellyttää yrityksiltä perusvaatimustasoon vastaamista, näkee Yrityssalon Markus Laine.
”Villasukista asejärjestelmiin” – Yrityssalon hanke saattaa salolaisia puolustusmarkkinoille
Yrityssalo tukee salolaisyrityksiä löytämään paikkansa kasvavilla puolustusmarkkinoilla. Sitä vauhditetaan toukokuussa käynnistyvällä Salo Defence & Security -hankkeella. Kaksivuotinen hanke tarjoaa reitin kaksikäyttötuotteiden ja -teknologioiden kehittämiseen.
Yrityssalon käynnistämä hanke alkaa virallisesti 1.5.2025. Sen tavoitteena on aktivoida yrityksiä hyödyntämään puolustus-, turvallisuus- ja kaksikäyttöjärjestelmien liiketoimintapotentiaalia.
”Vaatimukset toimittajille voivat olla erilaisia kuin tavallisessa teollisuudessa. Kun loppuasiakkaana ovat puolustusvoimat, ovat vaatimukset usein tiukempia. Mitä kriittisimmistä tuotteista on kyse, sitä korkeammat vaatimukset esimerkiksi tietoturvalle ja kulunvalvonnalle”, kertoo hanketta luotsaava Yrityssalon erityisasiantuntija Markus Laine.
Hanke muodostuu neljästä työpaketista, jotka tukevat yrityksiä uusille markkinoille pääsyssä. Ne ovat:
1. Kohdeyritysten kartoitus eri toimialoilta ja vertaisverkoston kokoaminen
2. Yritysten valmiuksien lisääminen tiedonvälityksen ja aktivoinnin keinoin
3. TKI-rahoituslähteiden esittely ja käytännön tuki rahoitushakemuksiin
4. Verkostoituminen yli rajojen, esimerkiksi fact-finding-matka ja yritysvierailut
”Alihankintaketjuihin mukaan pääsemisessä reaktiivinen lähestyminen ei riitä. Jos toimialan erityispiirteitä aletaan selvittämään vasta ensimmäisten tarjouspyyntöjen myötä, voi se johtaa siihen, että ei puhuta samaa kieltä asiakkaan kanssa ja kaupat jäävät saamatta. Alalle haluavan kannattaakin etukäteen selvittää perusvaatimustaso ja siihen liittyvä sanasto, jotta neuvotteluissa voidaan edetä”, Laine painottaa.
Ensimmäinen valmennus käynnistyy toukokuussa
Hanke etenee porrastetusti. Ensimmäinen toimialavalmennus, ”Puolustusteollisuuden toimitusketjujen vaatimukset” järjestetään 28.5.2025. Laineen mukaan siinä käydään läpi puolustusteollisuuden erilaisia polkuja ja tuotevaatimusten vaikutuksia – aina villasukista asejärjestelmien kriittisiin komponentteihin. Tavoitteena on auttaa yrityksiä hahmottamaan oma tilanteensa ja potentiaalinsa puolustusalan arvoketjuissa.
Elokuussa jatkuva toinen osa syventyy konkreettisiin elementteihin yrityksen tarpeiden mukaan. Siihen kuuluvat turvallisuuden erityisvaatimukset ja standardit, kuten NIS2, Katakri 2020, AQAP-standardit ja erilaiset ISO-sertifikaatit.
”Teollisuustuotanto on ollut viime vuosina Suomessa alamaissa. Tässä on oiva mahdollisuus yrityksille kasvattaa liiketoimintaansa. Uskon, että kahden vuoden päästä useampi salolainen yritys tulee toimimaan näkyvästi puolustusteollisuuden piirissä. Jos ja kun uutta liiketoimintaa tulee Saloon, ollaan hankkeessa onnistuttu”, Laine näkee.
Lue lisää Salo Defence & Security projektista
Ota yhteyttä Markus Laine p. 050 323 9128 | markus.laine@yrityssalo.fi | verkostoidu Linkedin:ssä
Artikkeli julkaistu 05/2025