ALV-verokanta muuttuu – mitä se edellyttää yrittäjältä?

 


ALV-kannassa tullaan näkemään muutoksia lähiaikoina. Tilintarkastaja Tuula Ossa kannustaa yrittäjiä ottamaan ne huomioon.

 

ALV-verokanta muuttuu – mitä se edellyttää yrittäjältä?

 

Hallituksen päätös yleisen ALV-kannan nostosta 24 prosentista 25,5 prosenttiin tulee voimaan syyskuun alussa. Muutos vaatii nopeaa reagointia yrittäjiltä sekä ketteryyttä tietojärjestelmiltä.

Suomessa eletään säästäväisiä aikoja. Pian sen saavat kokea yrittäjätkin.

Valtioneuvosto on näillä näkymin päättänyt nostaa ALV-kannan 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9. alkaen. Uutta arvonlisäverokantaa tullaan soveltamaan niihin tavaroihin ja palveluihin, joiden verokanta on 24 prosenttia.

Talouden elvyttämiseen tähtäävä päätös tulee vaikuttamaan merkittävästi elinkeinoelämään. Se on haaste monille yrittäjille, arvioi tilintarkastaja Tuula Ossa.

“Muutos tulee monille nopeasti, sillä yritykset hoitavat laskutuksensa usein itse. Siksi nyt kesälomakaudella kannattaa olla tarkkana ja varautua muutoksiin hyvissä ajoin”, Ossa muistuttaa.

Toimitushetki ratkaisee, ei kaupan ajankohta

Muutoksen avainsana on oikea-aikaisuus. Sitäkin yrittäjän on kuitenkin tulkittava oikein. Tavaraa koskevassa kaupassa verokannan valinnan määrää nimittäin tavaran toimitushetki, ei kaupan ajankohta.

“Sanotaan vaikka, että yrittäjä luovuttaa tavaran asiakkaalle elokuussa. Jos hän kuitenkin laskuttaa sen syyskuussa, pätee kaupassa vanhan verokannan mukainen prosentti. Se johtuu siitä, että tavara on luovutettu vanhan veroprosentin aikana. Poikkeuksena ovat ennakkomaksut, joissa on ratkaisevaa, milloin maksu lähtee maksajan tililtä tai on saajan tilillä, ei luovutushetki”, Ossa selventää.

Palveluiden kanssa pätee sama periaate. Mutta siinäkin yrittäjä voi tehdä väärintulkintoja.

Ossa ottaa esimerkiksi auton myymisen autokaupasta. Siinä luovutushetki on helppo määritellä. Mutta jos yritys myy vaikka piharemontin, määrää luovutuksen ajankohta, jolloin remontti on valmis, ei aika, jolloin remontti myytiin asiakkaalle.

Arvonlisävelvolliset yritykset saavat vähentää arvonlisäveron verotuksessa, joten rahallisen menetyksen vaaraa heillä ei ole. Mutta yrittäjän kannalta ALV-kannan muutos onkin ennen kaikkea asiakkaan huomioimista.

“Haasteena on saada laskut lähtemään oikeaan aikaan. Epäselvyyksien välttämiseksi luovutushetki kannattaa aina merkitä laskuun. Vaatimus tulee jo lain säännöksistä laskutusvaatimuksiin”, Ossa korostaa.

Laskutusjärjestelmät oltava kunnossa

Haasteet voivat olla teknisiäkin. Laskutusjärjestelmistä on löydyttävä molemmat verokannat  ennen ja jälkeen siirtymävaiheen, mutta osassa tietojärjestelmistä verokantatietojen syöttäminen voi olla työlästä.

“Yrittäjän täytyy päivittää tietoja muutoksen mukaisiksi. Osassa se on helppo määritellä, mutta osassa se saattaa olla vaikeaa, sillä järjestelmät voivat olla kankeita. Sähköisten järjestelmien tulisi tunnistaa muutokset verokannassa. Mutta sitten voi olla pienyrittäjiä, jotka tekevät yhä laskutusta manuaalisesti, ja siinä täytyy nyt olla tarkkana. Useiden hyödykkeitä myyvien liikkeiden pitää määritellä hinnat uusiksi.”

Vuoden 2025 alusta muita muutoksia verotukseen – seurauksena vähemmän byrokratiaa kansainvälisille toimijoille

Arvonlisäverotuksessa tullaan näkemään muitakin muutoksia. Sen taustalla on EU:n pienyritysdirektiivi, jonka tarkoituksena on helpottaa pienten yritysten pyrkimyksiä tehdä kansainvälistä kauppaa ja vähentää siihen liittyvää hallinnollista taakkaa EU:n alueella.

Muutokset tulevat voimaan 1.1.2025 alkaen. Yksi muutos koskee alarajahuojennuksen poistumista. Alarajahuojennuksella tarkoitetaan verohelpotusta yrityksille, jotka kuuluvat alv-rekisteriin ja joiden tilikauden (12 kk) liikevaihto on alle 30 000 euroa. Alarajahuojennusta voi hakea vielä vuodelta 2024.

Myös vähäisen toiminnan raja-arvon laskentatapaan tulee muutos. Se tulee nousemaan 15 000 eurosta 20 000 euroon, ja siinä liikevaihdon laskemisessa tarkastellaan kalenterivuoden liikevaihtoa nykyisen tilikauden liikevaihdon sijaan. Arvioitaessa vähäisen toiminnan raja-arvon ylittymistä otetaan huomioon kuluvan kalenterivuoden liikevaihdon lisäksi edellisen kalenterivuoden liikevaihto.

Alarajahuojennuksen poistuminen on kuitenkin Ossan mukaan yrittäjän kannalta olennaisinta tässä vaiheessa vuotta. Muutos koskee niitä yrityksiä, jotka tekevät kauppaa toiseen maahan. Kyseessä on rekisteröityminen pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmään.

“Se tuo helpotusta yrityksille, jotka tekevät kauppaa vaikka Saksaan tai Ruotsiin. EU:n yhteinen järjestelmä mahdollistaa sen, ettei yrityksen tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi kussakin kohdemaassa. Jos siis yritys myy EU-maahan, on tähänkin muutoksen hyvä perehtyä”, Ossa huomauttaa.

 

Lisätietoa

Kysy omasta tilitoimistosta/kirjanpitäjältäsi lisätietoa

Lue lisää verottajan sivuilta   Vero.fi

Verohallinnon palvelunumero p.  029 497 008 (ma-pe  klo 9-16)

 

Artikkeli julkaistu 07/2024, täydennetty 08/2024