Emma Sarsila perusti mediaviestintäyritys Mediafemma Oy:n kolme kuukautta ennen Osaamisraketti-valmennuksen alkua. Vuoden mittaisen ohjelman aikana aloittavasta yrittäjästä kasvoi asiantuntija, joka tietää nyt olevansa “uutisvälittäjä”.
Toukokuussa 2025 Emma Sarsila toteutti kauan kypsyneen unelmansa ja perusti mediaviestintäyrityksen, Mediafemman. Mediatiedettä Lapin yliopistossa opiskellut sekä muun muassa Ylellä ja Turun Sanomissa toimittajana työskennellyt Sarsila halusi auttaa yrityksiä ja organisaatioita löytämään uutiskynnyksen ylittävät tarinansa ja saattamaan ne toimittajien ulottuville.
Puuttui vain liiketoimintaymmärrys. Siihen löytyi kuitenkin ratkaisu saman vuoden syyskuussa Osaamisraketti-valmennusohjelmasta.
Yrityssalon ja Turun ammattikorkeakoulun vuodesta 2024 toteuttama yhteishanke on suunnattu Varsinais-Suomen pk-yrittäjille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa. Vastaperustetulla Mediafemmalla ei ollut uudistettavaa, vaan kaikki liiketoiminta piti kehitellä alusta asti.
“Aluksi kyllä jännitti. Mietin, onko siellä jotain isoja yrityspomoja, että pitäisikö laittaa joku jakkupuku päälle. Mutta ei se sellaista ollut, kaikki olivat ihan tavallisia ihmisiä”, Sarsila muistelee.
Sarsila oli suunnitellut yrityksen perustamista vuosia. Silti kokemus toi yllätyksiä.
“Myyntiputki oli ihan uusi sana. Aikaisemmin olin ajatellut, että pitää vain myydä omia palveluita ja hankkia asiakkaita. Sitten valkeni, että se vaatii liiketoimintaosaamista. Eikä minulla myöskään ollut liike-elämän verkostoja tällä suunnalla”, Rovaniemeltä muutama vuosi sitten Turkuun muuttanut Sarsila kertoo.

Vertaispalaute toi oivalluksen
Sarsila osallistui ahkerasti kuukausittain järjestettäviin etä- ja lähitapaamisiin. Niissä yksi teema nousi toistuvasti esiin.
“Heti alusta alettiin puhua tekoälystä. Kun kysyttiin, kuinka moni on käyttänyt sitä työssään, ehkä noin puolet nosti käden. Ihmettelin, miten niin moni voi olla käyttämättä tekoälyä.”
Liiketoiminnan työkalupakista nostettiin esiin myös somemarkkinointi sekä verkkosivujen ja verkkokaupan merkitys. Osallistujien omat sivut altistettiin armotta muiden arvioitavaksi.
“Aluksi pohdin, mitäköhän muut ajattelevat aloittelevan yrittäjän touhuista. Sitten siitä oppi tykkäämään, ja pian jo odotinkin mahdollisimman kriittistä palautetta”, Sarsila kertoo.
Tehokas prässi teki tehtävänsä. Kun muut osallistujat kysyivät suoraan, kuka Sarsilan asiakas oikeastaan on, syntyi oivallus.
“Yksi osallistujista keksi sanoa, että olen uutisvälittäjä. Sillä minähän välitän uutisia.”
Ei vain tuntityötä
Osaamisraketin aikana Sarsila oppi hyväksymään työpanoksen, jota yrittäjältä arjessa vaaditaan. Kaiken työn arvoa ei voi ulosmitata tuntityönä.
“Kaikki työ ei voi olla laskutettavaa. Itseään pitää kehittää, jos haluaa pysyä mukana etenkin digitaalisessa kehityksessä. Siinä vaiheessa, kun kehittämistyö loppuu, yritys saattaa sammua kokonaan”, hän tietää.
Kehitystyö on Sarsilalle ennen kaikkea tiedon keräämistä, eivätkä siinä hakukoneet ja tekoäly yksin riitä.
“Aluksi oletin, että Google tai tekoäly osaa vastata mihin tahansa kysymykseen. Mutta tietoa pitää kerätä eläviltä ihmisiltä ja oppia hyödyntämään sitä. Muilta sain apua markkinaselvitykseen liittyvän kyselyn laatimiseen, ja yksi osallistujista on lupautunut uuden palvelun pilottiasiakkaaksikin.”

Kohti skaalautuvaa liiketoimintaa
Mediafemman tarkoituksena on tuoda ansaittua medianäkyvyyttä asiakkailleen. Sarsila tiesi entuudestaan, että näkyvyyden hankkiminen edellyttää markkinointia. Myyntityö oli kuitenkin jäänyt huomiotta.
“Kuvittelin ymmärtäväni markkinoinnista jotain, mutta en oikeastaan muuta kuin sen, kuinka olla näkyvillä. Ei riitä, että on näkyvillä, vaan omia palveluita pitää osata myös myydä.”
Nyt Sarsila on löytänyt reseptin palveluidensa skaalamiseenkin. Ohjelman Bootcamp-osiossa syntynyt ajatus konsultoinnin monistamisesta on vireillä, ja lanseerauksessa on monistettava valmennuspalvelu.
Osaamisraketin myötä oikea asiakaskuntakin on tarkentunut.
“Nykyään voin sanoa, että asiakkaitani ovat hankkeet, yritykset ja järjestöt, jotka jo tiedostavat ansaitun median mahdollisuudet. Eli minun ei kannata käyttää energiaani siihen, että selittäisin, miksi mediaviestintään kannattaa panostaa”, Sarsila toteaa.






