Protos Demos rakentaa pohjoismaalaista tarinaa muotoilun keinoin

 


Protos Demoksen ydintoimintaa on ideoiden ja ajatusmallien kehittäminen muiden kanssa. Toimitusjohtaja Lasse Laine sanoo, että jos ideat ovat hyviä, voi niistä kasvaa omia yrityksiäkin.

 

Protos Demos rakentaa pohjoismaalaista tarinaa muotoilun keinoin

 

Korkealaatuiset design-kalusteet ja -esineet ovat kiinteä osa suomalaista sisustusperinnettä. Salolainen Protos Demos tarjoaa puuvalmisteisia tuotteitaan asiakkaiden räätälöityihin tarpeisiin, modernia teknologiaa soveltaen.

Vuonna 2009 Lasse Laine sai kavereineen tilaisuuden suunnitella Sotšin olympialaisiin olympiakylän pienoismallin. Idea muotoiluyrityksen perustamista oli aluillaan.

“Halusimme tehdä, emmekä vaan muotoilla. Pyrimme konsulttitoimijaksi tuotannon ja muotoilijoiden välille. Kun Salon kaupunki myi kiinteistöjään vuonna 2010, aloitimme tuotannon vanhan salolaisen koulun luokkahuoneessa. Näin saimme ketterämmin tuotettua tuotteita kuin alihankkimalla niitä muualta”, muistelee Laine.

Siitä syntyi Protos Demos, muotoilu- ja kalusteyritys, joka on vuodesta 2014 toiminut Hirvikalliossa Vesalantiellä, jossa sillä on 4 000 neliömetrin tuotanto- ja suunnittelutilat. Eri tehtävissä toimii noin viisikymmentä henkilöä: puuseppiä, muotoilijoita ja toimihenkilöitä. Toimitusjohtaja Laine on itse opiskellut Lahden muotoiluinstituutissa. Hän on nähnyt yrityksen tarinan rakentuvan koko matkan varrella.

“Meidät tunnetaan premium-tason julkitilaprojekteista, kuten hotellien ja ravintoloiden kalustuksista. Mutta lisäksi saamme paljon pyyntöjä erilaisiin startup-hankkeisiin.”

Puusta uusia ideoita ja kestävyyttä

Avoin ja monipuolinen tekeminen on johtanut itsenäisiksi yhtiöitettyjen brändien syntymiseen. Yksi sellainen on Made by Choice -kalustebrändi, jonka tuotteita ovat muun muassa Fem-työpöytä ja Wiurila-tuoli. Tuoreimpia tuotoksia on yhdessä arkkitehtitoimisto Studio Puiston kanssa suunniteltu Space of Mind -majoitusmökki. Se on saanut maailmalla paljon mediahuomiota, muun muassa automerkki Hyundain etätyökampanjan myötä.

Laine määrittelee yrityksen liiketoiminnan ytimeksi puun, sillä siitä voi valmistaa pitkäikäisiä tuotteita ekologisesti ja tehokkaasti. Hän kertoo turhautuneensa vuosikymmenen takaiseen pop-up-buumiin, jossa muotoilun kentällä hyviä raaka-aineita haaskattiin hetkellisen käyttötarpeen vuoksi.

“Kun tehdään, niin kannattaa tehdä hyvin ja kestävästi. Esimerkiksi messuilla olemme halunneet tarjota kalusteratkaisuja, joita voi kierrättää muillakin messuilla”, Laine kertoo.

Toisaalta puu mahdollistaa myös räätälöityjä ratkaisuja. Sekin on osa yrityksen tarinaa.

“Räätälöitävyys ja yhdessä tekeminen näkyy juuri Space of Mindin kaltaisissa yhteistyöprojekteissa. Emme valmista tehtaallamme vain tuotteita, vaan kiihdytämme ideoita ja ajatusmalleja muiden kanssa. Jos ne ovat hyviä, lähdemme kehittämään niitä omaan suuntaansa”, Laine kertoo.

 

Maalari Marko Jalonen viimeistelee valmistamaansa tuolia. Taustan värikkäitä kuvioita voi löytää myös yrityksen tuotteista.

Muotoilua lisätyssä todellisuudessa

Korona käänsi Protos Demoksen liiketoimintakulmaa kuluttajapuolelle, mutta nyt sitä ohjataan taas ravintoloiden ja hotellien suuntaan. Yhä tarkoituksena on kuitenkin räätälöitävyys. Se on viety niin pitkälle, että asiakas saa tehdä suunnittelun itsekin, lisätyn todellisuuden teknologiaa hyödyntäen.

“Demos design -pelimme avulla asiakas voi virtuaalisesti valita tuotteen, kuten pöydän, määritellä materiaalin, värin ja mitat ja sovittaa tuotetta valitsemaansa tilaan. Osoittamalla älylaitteella kohteeseen voi suoraan nähdä, miltä tuote näyttäisi esimerkiksi omassa olohuoneessa”, Laine kuvailee.

Sovelluksen lähtökohtana on ollut pelillisyys ja se, että tuotteen suunnittelu olisi asiakkaalle mahdollisimman helppoa. Lainen mukaan juuri tähän tarpeeseen Demos design -peliä ryhdyttiin kehittämään. Kehitystyöhön on saatu tukea enkelisijoittajilta, ja liiketoimintamahdollisuuksia voi tunnistaa jo muun muassa rakennusteollisuudessa.

“Lisätyn todellisuuden mahdollisuuksia ei olla aikaisemmin hyödynnetty sisustusalalla. Pelimme lisää asiakasystävällisyyttä. Sen idea ei rajoitu vain sisustustoimijoille, vaan voi toimia avaimena monille muillekin aloille. Se avaa meillekin uusia markkinamahdollisuuksia”, Laine kaavailee.

Ei mikään “pikkuveli” ulkomaisten rinnalla

Protos Demoksen päämarkkinat ovat Suomessa, Ruotsissa ja muualla Pohjoismaissa. Yhteistyö muotoilijoiden ja taiteilijoiden kanssa on avannut pääsyn myös Yhdysvaltain ja Englannin markkinoille.

“Vuonna 2018 teimme amerikkalaistaiteilija Matthew Day Jacksonin kanssa Kolho-nimisen tuoli- ja pöytämalliston. Kun amerikkalainen media listasi sen Milanon design-viikon kärkikolmikkoon, jenkkimarkkinat avautuivat. Sen myötä saimme tuotua tuotteitamme amerikkalaisten gallerioiden myytäväksi. Se on johtanut yhä uusiin yhteistyökuvioihin eri arkkitehtien ja suunnittelijoiden kanssa.”

Protos Demoksen kantavana liiketoiminta-ajatuksena on juuri se, että tuotetta ei omita, vaan se voidaan suunnitella yhdessä muiden kanssa. Tälle on hyvät edellytykset Salossakin, jonka yritysympäristöä Laine kuvailee Helsinkiä avoimemmaksi.

Tuorein esimerkki ulkomaisesta yhteistyöstä on vuoden alussa lanseerattu Wiurila-tuoli, joka suunniteltiin yhdessä Ruotsin prinssi Carl Philipin Bernadotte & Kylberg -designtoimiston kanssa. Laineen mukaan yhteistyö Ruotsissa pelaa niin saumattomasti, että kansallisiin eroihin ei enää edes katsota.

“Olemme toimineet ulkomailla jo pitkään. Siksi emme näe muotoilun kentällä eroa suomalaisen ja ruotsalaisen designin välillä. Mistään ’pikkuvelisyndroomasta’ ei voi puhua. Mutta Suomessa voitaisiin ottaa mallia siitä, miten isoja projekteja hoidetaan. Siinä asiat täällä usein takkuavat. Suomen design-kentällä on paljon pieniä osaajia, jotka voisivat esimerkiksi nostaa profiiliaan yhdistämällä voimansa”, Laine huomauttaa.

 

Protos Demos valmistaa kalusteita muun muassa julkisiin tiloihin. Harvinaisempiin puumateriaaleihin lukeutuu tiikki, josta valmistettua pöytäsarjaa Lasse Laine esittelee.

 

 

Tutustu kuukauden yritykseen Protos Demos.

Verkostoidu yritykseen  Linkedin:ssä.