Design Hillin PetriS Chocolate vaihtoi omistajaa viime syksynä. Uusi yrittäjä Oskari Takkinen jatkaa artesaanisuklaan valmistusta laadun ehdoilla.
Omistajanvaihdos voi olla yritykselle käänteentekevä hetki. Säilyykö liiketoiminta ja brändi ennallaan vai muuttuuko suunta?
PetriS Chocolatella linja on selvä: samalla artesaanibrändillä jatketaan.
Viime syksynä Oskari Takkinen osti PetriS Chocolaten suklaatoiminnan liiketoimintakauppana. Laatu ja maku ovat yhä tärkein asia, uusi omistaja vakuuttaa.
“Tämä on urani ensimmäinen konditoria, joka vaalii laadukkaita ja hienoja raaka-aineita. Tutusta brändistä en haluaisikaan luopua”, Takkinen kertoo.

26-vuotias Takkinen on työskennellyt kuudessa konditoriossa ja voittanut kultaa Taitaja-kisassa sekä Rinkeli Grand Prix -kilpailussa. PetriS Chocolatella hänellä on takanaan viisi vuotta.
Leipomisen lumoissa lapsesta asti
Takkinen on syntyperäinen salolainen. Hän on käynyt koulut Salossa ja suorittanut ammattikoulun Turussa.
Kiinnostus leipomiseen heräsi jo lapsuudessa äidin ruoanlaittoa seuratessa. Nuorena oli valittavana, lähteäkö lukioon vai kondiittoriksi. Jälkimmäinen vei voiton.
Nyt 26-vuotias Takkinen on ehtinyt työskennellä jo kuudessa eri konditoriassa. Lisäksi hän on voittanut kultaa muun muassa Taitaja-kisassa ja Rinkeli Grand Prix -kilpailussa ja osallistunut WorldSkills -kilpailuun Sveitsissä vuonna 2022.
Kilpailumenestyksellä Takkinen ei ole osannut kehuskella. Mutta henkistä ja ammatillista kasvua se on tukenut.
”Olen saanut itsevarmuutta, kun olen saanut työskennellä useiden alan ammattilaisten kanssa”, hän sanoo.
PetriS Chocolatella Takkisella on takanaan viisi vuotta. Työ on tarjonnut mahdollisuuksia, ja niistä hän on kiitollinen.
”Töissä on ollut joustavuutta, ja olen voinut kouluttautua ja osallistua kisoihin. Työ on myös ollut monipuolista, eikä pelkkää suklaata. Olen työskennellyt kahvilassa ja valmistanut suolaisiakin tuotteita tarpeen vaatiessa.”

Artesaanisuklaan valmistuksessa jokainen tuote syntyy käsityönä. Runebergintorttu-praliinit ovat PetriS Chocolaten talvisesongin hittituotteita.
Jokaisessa tuotteessa käsintehty leima
Artesaanisuklaan valmistus eroaa merkittävästi teollisesta tuotannosta. Mitä teollisempaa tuotanto on sitä vähemmän se sisältää käsityötä, Takkinen sanoo.
PetriS Chocolatella koneet tehostavat valmistusta, mutta jokaisessa tuotteessa on käsintehty leima.
”Ja saakin olla. Laadun tulee olla yhtenäistä, mutta kaikkien tuotteiden ei tarvitse olla samanlaisia.”
Valmistuksessa kotimaisuus on tärkeä tekijä. PetriS Chocolatella esimerkiksi kaikki kuivatut marjat ovat kotimaisia.
Kaakaopapuja ei kuitenkaan Suomesta saa. Ne on valittu ympäri maailmaa vastuullisilta toimittajilta.
”Jäljitettävyys on nykyään iso asia. Suklaan alkuperä tulee olla selvillä. Viljelijöiden oloihin kiinnitetään alalla paljon huomiota”, Takkinen painottaa.

Takkinen panostaa jälleenmyyntiin, verkkokaupan kehittämiseen ja messunäkyvyyteen. Porvoon liikkeeseen suunnitellaan uutta ilmettä ja käyttötavaroiden myyntiä syötävien tuotteiden rinnalle.
Porvoon myymälään uutta ilmettä ja tuotetäydennystä
Suomessa alalla on muutamia muitakin artesaanisuklaan valmistajia, varsinkin Helsingissä. Siksi läsnäolo pääkaupunkiseudun molemmin puolin, Salossa ja Porvoossa, on liiketoiminnan kannalta hyvä ratkaisu.
Porvoon toimintaa Takkinen luonnehtii sesonkipainotteiseksi, sillä siellä liikkuu enemmän turisteja. Takkinen suunnitteleekin nyt saneeraavansa liikettä turisteja ja porvoolaisia silmällä pitäen. Tarjontaa tulevat täydentämään käyttötavarat.
”Porvoossa tulemme myymään kotiin ja keittiöön liittyvää käyttötavaraa. Niiden kautta voin tuoda liikkeeseen uutta näkökulmaa. Mutta syötävät tuotteet ovat yhä minun tekemiä”, hän lupaa.
Lisää myyntiä jälleenmyyjiltä, näkyvyyttä messuilta
Panostukset ovat myös markkinoinnissa. Siihen Takkinen saa apua läheisiltä.
”Siskoni hoitaa meidän somea, ja puoliso ja perheenjäsenet ovat auttamassa. Kai se tekee tästä sitten perheyrityksen”, hän arvioi.
Tällä hetkellä PetriS Chocolaten tavoitteena on lisätä myyntiä uusien jälleenmyyjien kautta. Sen edistämiseksi Takkinen on ryhtynyt muokkaamaan verkkokauppaa asiakasystävällisemmäksi.
Myös yrityslahjat ovat myynnin keskiössä, ja näkyvyyttä haetaan messuilla. Tänä vuonna tähtäimessä ovat marraskuussa järjestettävät Suomen Kädentaidot -messut.
“Sieltä tuli hyvää palautetta jo viime vuonna. Uusia makuideoitakin löytyy. Niitä en kuitenkaan halua paljastaa, sillä matkalla ideasta toteutukseen tuote voi helposti mennä metsään”, hän sanoo.

Tutustu yritykseen tässä (petris.fi)
Kuukauden yritys artikkeli julkaistu 02/2026






