Yrityssalon uusi työntekijä Mikko Paju tulee Yrityssalolle neuvomaan aloittelevia yrittäjiä. Laaja työhistoria ja oma yrittäjyyskokemus ovat tehneet yrittäjyyden realiteetit tutuksi.
Salolaiset yrittäjiksi aikovat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet voivat vastaisuudessa ottaa yhteyttä Mikko Pajuun. Hän aloittaa tammikuussa eläkkeelle jääneen Armi Metsänojan tilalla Yrityssalon alkavien yrittäjien neuvojana.
Paju kokee sopivansa hyvin uuteen positioon – jo siksikin, että Yrityssalo on hänelle entuudestaan tuttu.
Paju on aikaisemmin toiminut ravintola-alalla, mentoroinut pienyrittäjiä, opettanut ammattiopistolla yrittäjyyttä ja suorittanut life coach -koulutuksen.
Lisäksi pyöritettävänä on oma yritys, joka keskittyy kiinteistö- ja asuntosijoittamiseen.
Paju kertookin kokeilleensa työelämässä paljon eri tehtäviä. Sitä hän piti aikaisemmin ehkä liikaa perinteisestä poikkeavana, mutta nyt laaja kokemus erilaisista töistä on kääntynyt voimavaraksi. Nyt hän voi muistuttaa yrittäjiksi aikovia yrittäjyyden realiteeteista.
”Usein yrittäjyyttä harkitsevat ovat motivoituneita ja innostuneita. Mutta he eivät ole saaneet sparrata liikeideaansa tai käydä läpi lukuja kenenkään kanssa. On mielenkiintoista auttaa niitä, joilla on motivaatio viedä asiaansa eteenpäin”, hän kertoo.
Mukana yrittäjyyden arjessa
Paju tietää, että epätietoisuus tulevasta saattaa jännittää tulevia yrittäjiä. Toinen haaste on se, että ei osata asettaa rajoja ajankäytölle. Yrittäjyys vie mukanaan.
”Välillä on fiksua laittaa läppäri kiinni, juoda kahvit tai käydä kävelyllä. Harvemmin yrittäjän ongelmana olisi, että ei haluaisi tehdä töitä”, Paju tunnistaa.
Jotta yrittäjä voisi hallita arkeaan, kannattaa tiedostaa, mitä työpäiväänsä sisällyttää. Mukana on usein paljon sellaista, mikä ei ole liiketoiminnan ydintekemistä. Varsinkin markkinointi ja kirjanpito kannattaa ulkoistaa.
”Niitä yrittäjät usein luulevat voivansa tehdä itse ajattelematta, kuinka paljon se vie aikaa ja onko työnjälki hyvää”, hän muistuttaa.
Visiona videoviestintää ja tapahtumia
Paju on hyvin perillä alkavan työn vaatimuksista. Niihin hän on saanut perehdytyksen edeltäjältään Armi Metsänojalta.
Yhteistyökumppaneita tulevat olemaan Salon työllisyyspalvelut, eri oppilaitokset, yrittäjäyhdistys ja 4H-yhdistys. Tärkeinä kontakteina Paju pitää myös Salon alueen pankkeja, sillä ne usein tarjoavat taloudellisen pohjan yritystoiminnalle.
Tuleville asiakkailleen hän haluaa viestiä erityisesti videon välityksellä. Paju on kiinnostunut liikkuvasta kuvasta ja on tehnyt muun muassa YouTube- ja Tiktok-videoita. Niitä voisi soveltaa Yrityssalonkin viestinnässä.
”Video on tätä päivää. Lyhytvideoilla voisi jakaa perustietoa yrittäjyydestä. Mikä on osakeyhtiö, mitä on toiminimiyrittäjyys ja niin edelleen”, hän visioi.
Paju tulee palvelemaan yrittäjiksi aikovia koko Salon alueella, toimialaan katsomatta. Tärkeäksi palveluksi tässä hän tunnistaa tapahtumat. Yksi onkin jo mielessä.
“Sen aiheena olisi yksinkertaisesti se, minkälaista yrittäjyys ylipäätään on ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Pitäisi saada kokeneita yrittäjiä kertomaan, mitä yrittäjänä oleminen edellyttää.”
__________________________________________________________________________
Verkostoidu tästä Mikon kanssa Linkedin:ssä
Yhteystiedot:
Mikko Paju | p. 050 336 7374| mikko.paju@yrityssalo.fi
Artikkeli julkaistu 1/2026






