Utelias yritys on liikeideapalkinnon arvoinen

 


Vuoden salolainen liikeidea -kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Tehtailija Juho Leinon Säätiön hallituksen puheenjohtaja Liisa Leino (vas.) ja hallituksen sihteeri Milla Forsman kertovat, että kilpailun 10 000 euron palkinto auttaa voittajayritystä kehittämään liikeideaansa eteenpäin.

Utelias yritys on liikeideapalkinnon arvoinen

Vuoden salolainen liikeidea -kilpailu tekee tänä syksynä paluun muutaman vuoden tauon jälkeen. Tehtailija Juho Leinon Säätiön toteuttama kilpailu järjestettiin viimeksi vuosina 2015 ja 2016, ja sen tavoitteena on taas löytää innovatiivisia, tuottavia ja toteutuskelpoisia liikeideoita salolaisen teollisuuden tarpeisiin. Kilpailun raadin puheenjohtaja, teollisuusneuvos Liisa Leino kertoo, että palkintokriteerit täyttävä yritys on onnistunut löytämään toimivan liikeidean, jonka avulla se voi lisätä tunnettuutta ja resursseja liiketoimintansa kehittämiseen.

Tehtailija Juho Leinon Säätiö järjestää 16.9.–17.10.2021 Vuoden salolainen liikeidea -kilpailun. Kilpailun perusideana on viedä salolaista teollisuutta eteenpäin uusia liikeideoita kartoittamalla. Tehtailija Juho Leinon Säätiön hallituksen puheenjohtaja ja yksi kilpailun tuomareista Liisa Leino näkee kilpailun nostaneen aikaisemmin esiin monia teollisuuden innovaatioita.

“Viime kerralla kilpailuun osallistui noin 30 yritystä. Saloon on viime vuosina tullut monia uusia yrityksiä, esimerkiksi IoT-alan huipputeknologiaosaajia, joten odotamme osallistujamäärän nyt kasvavan. Toivomme ideoita kuitenkin kaikilta teollisuuden toimialoilta”, Leino muistuttaa.

Tällä kertaa mukana kilpailun järjestämisessä on myös Yrityssalo, jonka verkostot lisäävät kilpailun näkyvyyttä sekä parantavat yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailuun tuoden siten yhä uusia ideoita esille. Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen iloitsee kilpailun paluusta: “Se tarjoaa paikallisille yrityksille erinomaiset mahdollisuudet esitellä osaamistaan. Kannustammekin kaikkia salolaisia yrityksiä osallistumaan kilpailuun innovatiivisilla ratkaisuillaan.”

Kriteereitä kaupallistamisesta vastuullisuuteen

 

Kilpailuun voi osallistua Tehtailija Juho Leinon Säätiön  verkkosivuilta tai tämän artikkelin alaosassa olevalla kilpailuhakemuksella. Kilpailusäännöt sanelevat, että liikeidea voi olla korkeintaan viisi vuotta vanha. Osallistuvan yrityksen tulee toimia osana valmistavan teollisuuden arvoketjua tai tarjota teollisuutta tukevaa palvelua. Yhtiöllä on oltava organisaatio, myyntiä ja liiketoimintaa ja sen on oltava työnantajayritys, joka työllistää Salon talousalueella. Yrityksen kotipaikan on oltava Salossa. Lisäksi yhtiön toiminnassa tulee näkyä vastuullisuus.

Leino kertoo, että kilpailun säännöillä on haluttu tukea salolaisuutta. Yrityksen on esimerkiksi toimittava Salossa. Myös innovatiivisuus on tärkeää, sekä se, millaisia bisnesmahdollisuuksia liikeidealla voi olla ja miten niitä voidaan kansainvälistää. Vastuullisuutta puolestaan arvioidaan yrityskohtaisesti, kokonaisvaltaisena osana yrityksen toimintaa. Näin pienemmilläkin yrityksillä on mahdollisuuksia voittoon.

”Maailma on muuttunut, eivätkä parhaat ideat välttämättä enää synny suurissa yrityksissä vaan myös pienissä ja keskisuurissa. Poikkeuksellisina aikoina tarve kaikkien yrittäjien aktiivisuuden ja innovoinnin tukemiselle on entistä tärkeämpää. Siksi ajankohta kilpailun järjestämiselle on juuri nyt otollinen”, Leino toteaa.

Mitä hyvän liikeidean syntyminen sitten edellyttää?

“Utelias henkilö katselee aina ympärilleen. Yhtä lailla utelias yritys, joka tarkkailee kiinnostuneena mitä yrityksen toimintaympäristössä tapahtuu, löytää ympäriltään aihioita ja pystyy jalostamaan niistä liiketoimintaa. Sellaisiakin, jotka vastaavat kansainväliseen kysyntään”, Leino tietää.

 

Palkinto, joka tukee liikeidean kehittämisessä

 

Vuoden salolainen liikeidea -kilpailun voittaja palkitaan 24.11.2021 10 000 euron rahapalkinnolla Salo IoT Campuksella. Yritys saa päättää, miten palkintorahan käyttää, mutta kilpailun järjestäjät voivat auttaa tässäkin.

“Voittaja ja Säätiön edustajat voivat yhdessä pohtia, mikä on paras käyttökohde palkinnolle. Parhaaksi valittu yritys saa liikeidealleen myös kattavan medianäkyvyyden. Siinä Salokin saa lisää positiivista julkisuutta”, muistuttaa Tehtailija Juho Leinon Säätiön sihteeri Milla Forsman. Hän ja Leino tähdentävät, että palkinnon tarkoituksena on ennen kaikkea tukea yritystä kehittämään liikeideaa eteenpäin.

Tehtailija Juho Leinon Säätiö on perustettu vuonna 1943. Se jakaa vuosittain perustajansa tehtailija Juho Vihtori Leinon linjaamalla tavalla apurahoja ja stipendejä opiskelijoiden opintoihin sekä sivistys- ja maanpuolustustarkoituksiin. Säätiö on tukenut uusia innovaatioita muun muassa lääketieteen ja teknologian aloilla.

“Tuemme ja kannustamme yrittäjyyttä ja nuoria monella tapaa, Juho Leinon tahdon mukaisesti. Esimerkiksi Menestynyt nuori salolainen -kilpailu nosti esille ja palkitsi menestyneitä nuoria salolaisia. Huomioimme yrittäjyyden tarpeet ajan mukaisesti ja päivitämme konsepteja tarpeen vaatiessa. Samoja periaatteita seuraten Vuoden salolainen liikeidea -kilpailukin on rakentunut”, Leino sanoo.

 

Monialainen raati koolla

 

Tämän vuoden kilpailun raadin muodostavat Tehtailija Juho Leinon Säätiön puheenjohtaja Liisa Leino, varapuheenjohtaja Timo Ketonen, Salon kaupunginjohtaja Tero Nissinen, Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen, Aboa Venture Management Oy:n sijoitusjohtaja Petri Lindholm sekä Salon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Petteri Ponkamo. 

Raati valitsee voittajan arvioiden liikeidean innovatiivisuutta, vaikuttavuutta, liiketoimintapotentiaalia ja asiakaskokemusta. Uutena kriteerinä olevaa vastuullisuutta raati arvioi yrityskohtaisesti.

Kilpailun voittaja julkistetaan 24.11. Salo IoT Campuksella klo 13.00. Voittaja saa 10 000 euron arvoisen rahapalkinnon, jonka yritys voi kilpailun järjestäjien avulla käyttää liiketoimintansa kehittämiseen. Samalla yritys saa mediassa hyvän ja kattavan julkisuuden.

 

Osallistu kilpailuun tästä. Kilpailuaika on 16.9.–17.10.2021  

Mediatiedote liikeideakilpailusta  Salolainen liikeideakilpailu käynnistyy 16.9..2021