Teijolla operoiva huoltotelakka laajentaa yhtiömuutoksen myötä asiakaskuntaansa

 


Teijon telakalla toimivan Millog Marine & Power Oy:n työn alla on parhaillaan rakennusyhtiö YIT:n ruoppari. Työhön kuuluu muun muassa vanhan kaivinkoneen irrottaminen ja uuden asentaminen. 

 

Teijolla operoiva huoltotelakka laajentaa yhtiömuutoksen myötä asiakaskuntaansa

 

Janne Sirviö valittiin vuosi sitten Teijolla toimivan Millog Marine & Power Oy:n toimitusjohtajaksi. Kokeneen telakka-alan tuntijan johdolla yritys laajentaa nyt palvelu- ja verkostotoimintaansa. Se tietää Teijollekin lisää palkkauksia.

Teijon telakalla on viime aikoina koettu historiallisia muutoksia. Syyskuussa 2022 Millog-yhtiöihin kuuluvat Laivakone Oy ja Hämeen Diesel Oy sulautuivat osaksi Western Shipyardia. Fuusiosta syntynyt Millog Marine & Power kuuluu valtio-omisteisten Patria Oyj:n ja Insta Group Oy:n omistamaan Millog Oy:hyn. Emoyhtiön alla yritys tarjoaa telakkapalveluja muun muassa puolustusvoimille, rajavartiolaitokselle ja kaupallisille varustamoille.

““Haluamme tarjota palvelujamme kaupallisten ja viranomaisalusten huoltoon telakallamme, mutta toimittaa myös kenttähuoltopalvelua varustamoille laivoissa ja satamissa. Olemme uusi ketterä kumppani laivateollisuudessa”, luonnehtii Janne Sirviö, Millog Marine & Power Oy:n uusi toimitusjohtaja.

Hän määrittelee, että Millog Marine & Powerin päätarkoituksena on vahvistaa suomalaisen meriklusterin, teollisuuden ja energian sekä raskaan kaluston toimintavarmuutta. Laajakatseisuus on silti osa Sirviön visiota. “Laivanrakennuskaverina” hän tuntee hyvin myös matkustajalaivat, joihin liittyvistä korjaus ja uudisrakentamisesta on karttunut kokemusta aikaisemmissa pesteissä. Yksityiseltä puolelta kumpuaa ymmärrys paitsi palveluntarjonnasta myös verkostoitumisesta.

“Palveluprofiilimme on Millogin omistusrakenteen vuoksi kattava. Tarjoamme telakointi-, ja projektipalveluja sekä moottori- ja vaihteistokorjauksia. Teijolla teemme laivojen kunnossapitoa, mutta valmistamme myös esimerkiksi kelluvia teräsrakenteita. Yhdistymisen kautta haemme asiakkaillemme laajempaa palveluntarjontaa huoltotelakointeihin, projekteihin ja kenttähuoltoon. Tarjoamme moottori ja venttiilihuoltoa myös teollisuuslaitoksiin ja ydinvoimaloihinkin”, Sirviö linjaa.

Tilausta osaaville telakka-alan tekijöille

Juuri nyt Millog Marine & Powerin fokus on Teijon huoltotelakalla. Sinne maailmanpolitiikan aallotkin ovat lyöneet.

“Viranomaisaluskanta pitää pysyä nyt hyvässä iskussa. Uskon maailmantilanteen tuovan paljon huoltotöitä myös telakalle. Tilauskirja näyttää nyt hyvältä. Mutta lisää kaipaisin alusten kokonaisuudistuksia. Enemmän pidempiaikaisia projekteja perusliiketoiminnan päälle”, Sirviö toivoo.

Hän kertoo, että vuositasolla Teijon telakan läpi kulkee päälle kolmekymmentä alusta ja lauttaa. Telakointisesonki kestää helmikuulta marraskuulle. Työntekijöitä telakalla on noin 40, joista noin kolmasosa työskentelee toimihenkilöinä. Omaa henkilöstöä täydentävät vakiintunut toimittajaverkosto sekä Salon alueelta löytynyt alihankkijapooli.

“Haemme nyt kone- ja moottoriasentajia. Osaajatarvetta on myös putki- ja mekaanisiin asennuksiin. Kaipaamme moniosaajia, joilla on tuoretta perspektiiviä ja jotka voivat mahdollisesti liikkua eri työkohteiden välilläkin. Koko rannikkoalue on fokuksessa, sillä Millog Marine & Power tarvitsee työvoimaa kenttähuollon kohteissa”, Sirviö sanoo.

 

Telakalla valmistaudutaan parhaillaan seuraavien kahden aluksen telakointiin. Toimitusjohtaja Janne Sirviö kertoo, että telakkapukitukset ovat jo valmiina ja lahti sopivasti jäättömänä.

Tähtäimessä kaupalliset projektit

Koko Millog-yhtiöiden liikevaihto oli viime vuonna noin 250 miljoona. Siitä tytäryhtiö Millog Marine & Powerin liikevaihto oli noin 15 miljoonaa, josta suurin osa tulee suoraan Teijon telakan töistä.

Liiketoiminnan näkymät ovat hyvät, vaikka haasteitakin on. Ne ovat kaikille tuttuja.

“Hintojen nousu, inflaatio ja rahtien hinnat vaikuttavat toimintaan ja hillitsevät investointeja. Ne myös lisäävät epävarmuutta yksityisen puolen kauppoihin, sillä vaikka tukea lisättäisiin puolustusvoimille, ja sen myötä me saisimme kauppoja, voi yleinen epävarmuus vähentää niitä kaupallisella puolella.”

Tulevaisuudessa Millog Marine & Powerin on määrä laajentaa toimintaa siviili- ja kauppalaivaston ja muiden kelluvien rakenteiden toimittajana. Tänä vuonna tarkoituksena on integroida ja ajaa sisään kaikkien Millog-yhtiöiden yhteinen toiminnanohjausjärjestelmä.

“Yhtiömuutoksen myötä tähtäämme kolmeen liiketoiminta-alueeseemme: telakointiin, kenttähuoltoon ja projektiliiketoimintaan. Niiden pohjalta markkinoimme ja rekrytoimme. Pidämme myös tärkeänä Teijon tien talvikunnossapitoa, sillä työntekijämme saapuvat tänne päivittäin. Avoinna olevat kesätyöpaikat ja muu oppilaitosyhteistyö voisi lisätä tietämystä alasta ja Teijon telakan toiminnasta”, Sirviö pohtii.

 

Tutustu tarkemmin Millog Oy:n laivojen kunnossapito ja telakointipalveluun tästä (millog.fi)