Salon 4H-yhdistys kannustaa nuoria yrittäjyyteen – ja nuoret vastaavat

 

 
Timur Emaldynov (vas.), Ella Turpeinen ja Aino Uutela ovat jo vuosia olleet mukana Salon 4H-toiminnassa. Heille se on tarjonnut töitä ja sen kautta on voinut yhdistää intohimoisen harrastuksen yrittäjyyteen

 

Salon 4H-yhdistys kannustaa nuoria yrittäjyyteen – ja nuoret vastaavat

 

Salon 4H-yhdistys on monille Salon seudun nuorille ensimmäinen kosketus yrittäjyyteen. Se on paitsi turvallinen tapa kokeilla yrittäjänä toimimista myös hyvä keino tienata. Viime vuosina kiinnostus on ollut kasvussa. Niin tänäkin vuonna.

Harkinta, harjaannus, hyvyys, hyvinvointi. 4H-yhdistyksen, siis maailmanlaajuisen lasten- ja nuortenjärjestön, kirjainlyhenteen osat voisivat soveltua kenen tahansa yrittäjän ihanteiksi. Nuorille yrittäjyydestä kiinnostuneille ne tulevat tutuksi tekemisen kautta, yrittäjänä toimiessa. 4H-toiminnassa yrittäjyyttä voi kokeilla monilla liiketoiminta-alueilla, kuten vaikka kiinteistöhuoltajana, kotisivusuunnittelijana tai leivonnaisia leipomalla.

Salossakin paikallinen nuori voi löytää sisäisen yrittäjänsä. Mutta voiko sen kautta tehdä kannattavaa liiketoimintaa?

“Ehdottomasti”, sanoo Salon 4H-yhdistyksen jäsen ja näkyvä toimija Ella Turpeinen. “4H-yrittäjänä voi helposti työllistää itsensä. Siksi se sopii hyvin esimerkiksi niille, joilla ei ole kesätyöpaikka. 4H-yrittäjänä voi myös toimia vaikka vuoden ympäri ja tienata aina 7 000 euroon asti. Ja jos tulos nousee yli kattorajan, pitää muuttaa yritysmuotoa”, hän lisää.

Kuka vaan voi ryhtyä 4H-yrittäjäksi. Ehtona on, että on oltava 13–28-vuotias. Lisäkriteereinä ovat 4H-yrityskoulutukseen osallistuminen, oman yritysohjaajan etsiminen ja sitoutuminen 4H-yhdistyksen arvoihin.

“Sitten omasta yritystoiminnasta pitää vielä tehdä vuosittainen toiminta- ja talousraportti. Mutta se juuri on osa yrittämistä. On harvinaista, että 4H-yrittäjänä toimiminen olisi tappiollista. Se on turvallinen tapa kokeilla yrittämistä”, Turpeinen sanoo.

 

Saa tehdä sitä, mistä eniten pitää 

 

Salon 4H-toimintaan pääsee helposti mukaan osallistumalla yhdistyksen kurssille, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa. Turpeinen kertoo, että kurssit ovat olleet suosittuja, ja niitä on voinut suorittaa myös verkossa. Tällä hetkellä Salossa toimii 80 4H-yritystä, ja tänä vuonna luvun odotetaan kasvavan.

“Viime vuonna tulos oli sama, mutta nyt vuotta on vielä puolet jäljellä, joten odotamme luvun kasvavan. Emme kuitenkaan lähtökohtaisesti pyri kasvattamaan joukkoamme, vaan samaan mukaan toiminnasta oikeasti kiinnostuneita”, Turpeinen sanoo.

Sellaisia ovat salolaiset 4H-yrittäjät Aino Uutela ja Timur Emaldynov. Heille 4H-toiminnasta on moneksi. Se on tarjonnut töitä ja verkostoja tai sen kautta on voinut yhdistää intohimoisen harrastuksen yrittäjyyteen.

“Ryhdyin 4H-yrittäjäksi sukulaisten kannustamana, mutta minua motivoi rakkauteni käsitöitä kohtaa. Nyt minulla on AlmanHepat -yritys, jonka kautta valmistan ja myyn keppihevosia ja ratsastustarvikkeita sekä järjestän keppihevoskursseja”, kertoo Uutela.

Pian neljä vuotta 4H-yrittäjänä toiminut Uutela sai idean keppihevosten tekemiseen läheltä. Ensimmäisen keppihevosensa hän valmisti sinisestä tyynyliinasta, jonka sain mummiltaan.

“Silloin minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta ompelemisesta, kankaan käsittelystä tai kaavoittamisesta, mutta yhtenä kesäisenä päivänä valmistui ensimmäinen keppihevoseni, suomenhevosori, joka sai nimekseen Sinitaivas.”

Uutela markkinoi tuotteitaan Facebookissa ja Instagramissa, jossa hänellä on melkein 5 500 seuraajaa. Hänellä on myös omat verkkosivut, josta keppihevosia voi ostaa. Kasvava asiakasmäärä on nostanut tulosta vuosi vuodelta. Yrittäjänä toimiessa Uutela on myös saanut paljon neuvoja ja tukea muilta 4H-yrittäjiltä. Yhteistyö muiden kanssa onkin ollut hyödyksi.

“Vuosi sitten järjestimme työharjoitteluohjaajani Ompelimo Oliinan omistaja Jenny Saïnion kanssa kepparikurssin. Osallistujia oli 13, joista jokainen valmisti itselleen upean ratsun minun avustuksellani. Opin silloin itsekin paljon aikatauluista ja asiakkaiden toiveista. Unohtamatta markkinointia, hinnoittelua ja ilmoitusjärjestelyjä”, Uutela muistelee.

 

4H antaa, mutta myös opettaa

 

Timur Emaldynovia puolestaan motivoi 4H-yrittäjyydessä raha, aluksi Salon kaupungin jokaiselle 4H-yrittäjälle myöntämänä 200 euron tukirahana, ja myöhemmin kesätyöansioina. Niitä on tullut kiinteistöhuoltotöistä, joita hän on tehnyt Pihaduuni TimE -yrityksensä kautta.

“Olen saanut paljon toimeksiantoja taloyhtiöiltä. Terassimaalausta, raivaussahausta ja huoltotöitä. Tänä kesänä huollan laitureita Perniössä Näpsälaiturit -firmalla”, hän kertoo.

Työtä riittää, sillä se on tuottanut tulosta ja koska tyytyväiset asiakkaat poikivat lisää toimeksiantoja. Salon 4H-yhdistyskin muisti Emaldynovia viime vuonna Talousopeilla tuloksia -kunniamaininnalla.

“4H-toiminta on hyödyttänyt minua suuresti. Kun moni kaveri on valittanut, että ei löydä töitä, sanon, että tätä kautta voi työllistää itsensä. Paitsi että 4H antaa, se myös opettaa. Itse olen oppinut paljon laskutuksesta, kirjanpidosta ja yrityksen ylläpidosta.

Emaldynov ja Uutela näkevät, että näitä taitoja voi hyödyntää myöhemmin työelämässä ja yrittäjänä. Emaldynovia kiinnostaa tulevaisuudessa taloushallinta ja neuvottelutaidot. Uutela puolestaan toivoo jonain päivänä omistavansa menestyvän yrityksen, joka myy mahdollisesti muitakin käsitöitä kuin keppihevosia.

 

4H Business Lab kokoaa yrittäjät yhteen

 

Salon 80 4H-yrittäjän lukumäärä on Suomen korkein. Sen tukemiseksi on kehitteillä Salon 4H-yhdistyksen oma tila, 4H Business Lab. Moderni monitoimitila tarjoaa Lounais-Suomen Aluehallintoviraston, Juha Punta -säätiön ja SSO:n avustuksella nuorille yrittäjille erinomaiset puitteet toteuttaa yritystoimintaansa.

“Täältä löytyy vähän kaikkea: tekniikkaa, valokuvausstudio ja itsenäinen työskentelytila. 4H Business Labin tarkoituksena on parantaa nuorten 4H-yrittäjien tasapuolisia mahdollisuuksia toimia yrittäjänä heidän lähtökohdistaan riippumatta. Business toimii laadukkaana työtilana, ja lisäksi tulemme järjestämään siellä 4H-yrityskoulutuksia”, kertoo Ella Turpeinen.

Monitoimitila on osa Tulevaisuuden tekoja 4H Business Labissä hanketta, joka alkoi helmikuussa ja jatkuu tämän vuoden loppuun asti. Business Lab -toiminnan tavoitteena on aktivoida ja tukea nuoria työelämätaitojen oppimisessa sekä oman osaamisen tunnistamisessa ja kehittämisessä.