Ruokajärjestelmän muutos on uusi mahdollisuus salolaiselle osaamiselle

Kuukauden nosto 02/2020

Ruokajärjestelmän muutos on mahdollisuus salolaiselle osaamiselle

Ruokasektori on muuttunut raaka-ainevirtoihin perustuvasta ketjusta monialaiseksi järjestelmäksi. Viljelijän, kaupan ja elintarvikkeita jalostavan yrityksen lisäksi alan kehittymiseen vaikuttavat entistä vahvemmin ekologiset- ja sosiaaliset mahdollisuudet ja haasteet.

Yksilöllistyvä kulutuskulttuuri ja toisaalta sosiaaliseen mediaan tukeutuva joukkoistuminen vaikuttavat ruokavalintoihimme. Ruoan merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille korostuu ainakin osalle kuluttajista. Kun vaatimukset kasvavat, osaamisen merkitys korostuu. Jos osaamme oikeita asioita paremmin kuin kilpailijamme, vaatimusten kasvaminen on vain eduksi.

Turvallisen ja maistuvan ruoan valmistamiseen tarvitaan ensiluokkaiset, kestävästi tuotetut raaka-aineet. Salon 880 maatilaa viljelee 55 000 hehtaaria Suomen parhaalla viljelyalueella. Salon maatilojen liikevaihto vuonna 2018 oli yli 121 miljoonaa euroa. Pellon ja kotieläimien raaka-aineiden jalostusaste Salossa on muuta Varsinais-Suomea alhaisempi, mutta tämän vastapainona Salosta löytyy osaamista, jota koko ruokajärjestelmä tarvitsee. Salon osaaminen on painottunut monipuolisesti digiteknologiaan – ja hyvä niin. Teknologiaosaamista tarvitaan, jotta voimme uudistaa ruokayritystemme liiketoimintaa.

Kuluttajat ruokatalouden keskiössä -hankkeen avulla nostamme esille teknologian mahdollisuuksia ruokajärjestelmän kannattavuuden parantamiseksi. Emme suinkaan pyri voiton maksimointiin kestävyyden kustannuksella. Kannattava liiketoiminta ruokasektorilla perustuu tarkkaan resurssien hallintaan ja prosessien mittaamiseen niin pellolla kuin jatkojalostuksessa, logistiikassa tai markkinoinnin ratkaisuissa. Mitattuun tietoon perustuva johtaminen säästää ympäristöä, aikaa ja kukkaroa. Samalla voidaan kohdentaa markkinointi ja myynti halutuille asiakasryhmille, joiden tarpeisiin kukin yritys parhaiten vastaa – alueellisesti tai kansainvälisesti. Samoja teemoja käsittelemme myös Kasvulämäri- tiedolla maaliin elintarvikeyritysryhmän hankkeessa ja esimerkiksi TäsmäViljely-foorumissa 5.3. Astrum-keskuksessa.

Lisätietoja teknologian monipuolisista mahdollisuuksista ruokayrityksen liiketoiminnan kannattavuuden tästä videosta , tapahtumistamme. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Hilkkaan hilkka.halla@yrityssalo.fi.

Yrityssalo on saanut Kuluttajat ruokatalouden keskiössä- ja Kasvulämäri -tiedolla maaliin -hankkeiden toteutukseen tukea Manner-Suomen maaseutuohjelmasta.

Julkaistu: 1.2.2020 16:08