Yrityssalo motivoi palaamaan takaisin


Eläkkeeltä osa-aikaiseen työsuhteeseen Yrityssalolle palannut Juha Metsänoja tulee vetämään hanketta, jonka tarkoituksena on lisätä työyhteisöjen monimuotoisuutta.

 

Yrityssalo motivoi palaamaan takaisin

 

Juha Metsänoja palaa Yrityssalolle osa-aikaisena työntekijänä. Eläkkeelle viime syyskuussa siirtynyt Metsänoja tulee Yrityssalolla edistämään työyhteisöjen monimuotoisuutta sekä koordinoimaan työnantaja-työnhakijakohtaamisten toteutumista.

Yrityssalon pitkäaikainen erityisasiantuntija Juha Metsänoja ehti olla eläkkeellä neljä kuukautta, kun ajatus töiden jatkamisesta sai palaamaan Yrityssalolle. Päätöstä ohjasivat henkilökohtaiset valinnat, mutta myös mahdollisuus vastata Salon alueen osaajapulaan.

“Olin päivittäin työkoneella, mutta en vaan ollut töissä. Ja olihan paluun mahdollisuudesta ollut puhe jo aikaisemminkin. Myös työvoimapula oli iso ajuri. Nyt voin auttaa Salon alueen osaajapulan korjaamisessa”, Metsänoja sanoo.

Kolmas syy paluulle oli vanhan työnantajan joustavuus.

“Yrityssalo on aina ollut motivoiva työyhteisö. On hienoa, että eläkkeeltä voi palata töihin osa-aikaisesti. Puolikkaan työviikon tekeminen eläkkeellä on yleistä muutenkin”, hän lisää.

Työyhteisön monimuotoisuuden edistämisessä laajoja hyötyjä

Metsänoja on aikaisemmin toiminut Yrityssalolla linkkinä Salon seudun yrittäjien, työnhakijoiden ja työelämäpalvelujen tarjoajien välillä. Paluun myötä hän ei jatka entisissä tehtävissään, vaan niitä hoitavat Yrityssalon muuta asiantuntijat.

Sen sijaan uudessa roolissaan Metsänoja tulee edistämään sitä, että Salon alueen työnantajat ja työntekijät löytäisivät paremmin toisensa. Tätä yötä koordinoidaan osana kolmivuotista KotoSalo ja KotoSomero – Tehokkuutta kotoutumiseen Salon seudulla -hanketta, jonka tarkoituksena on lisätä kohtaamisia erityisesti paikallisten työnantajien ja kansainvälisten osaajien välillä.

Hankkeen päätoteuttaja on Salon kaupunki ja osahankkeiden toteuttajina Someron kaupunki ja Yrityssalo Oy.

“Yrityssalon rooli painottuu työnantajien suuntaan, siinä missä Salon kaupunki koordinoi työnhakijapuolta. Näkyvyyttä toimille hamme tapahtumista ja asiantuntijapuheenvuoroista”, Metsänoja kertoo.

Taustalla on ajatus työyhteisön monimuotoisuuden edistämisestä. Metsänoja näkee, että hankkeella voidaan vastata eri toimialojen osaajapulaan sekä tarjota työpaikkoja maahanmuuttajille.

“Tavoitteena on juurruttaa Saloon maahanmuuttajien työelämänpalveluja koskevaa mallia. Siinä voimme lisätä nopeaa työllistymistä aloilla, joilla on työvoimapulaa, sekä ottaa käyttöön uusia työllistymispalveluja kohderyhmän työmarkkinaedellytysten mukaisesti.”

Monikulttuurisuuden tukeminen miellyttää

Hankkeessa Metsänojan tehtäviin kuuluu työelämäverkostojen ylläpito, tiedottaminen hankkeen etenemisestä sekä pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistäminen yhdessä Salon Seudun Työkeskus Oy eli Kolmituotteen kanssa.

Kuitenkin eniten vanhaa yrityssalolaista houkutteli takaisin töihin maahanmuuttajien tukeminen.

“Minua kiinnostaa se, miten työnantajat voivat hyödyntää maahanmuuttajien osaamista. Usein yrittäjä pelkäävät, että vieras kieli on este palkkaukselle. Tietyillä toimialoilla näin onkin, mutta esimerkiksi teollisuudessa kielimuuri voi olla hyvinkin helposti ylitettävissä.”

Metsänoja tähdentää, että monikulttuurisuuden kautta yritykset voivat lisäksi kehittää liiketoimintaansa. Kun vieraskielinen osaaja on esimerkiksi saatu taloon, voi hän auttaa potentiaalisten markkinoiden löytämisessä niistä maista, joista osaajat ovat lähteneet.

“Ukrainalaiset työntekijät ovat tästä hyvä esimerkki. Myös integraatio Suomeen edistyy koko ajan. He opiskelevat uusiin ammatteihin ja opiskelevat suomen kieltä, joten mistään ummikoista ei ole enää kysymys”, Metsänoja muistuttaa.

 

Ota yhteyttä Juhaan: juha.metsanoja@yrityssalo.fi | p. 044 546 0043
Verkostoidu tästä Juhan kanssa Linkedissä

Lue lisää KotoSalo KotoSomero ESR-projektista (vain alustavaa tietoa vielä tässä vaiheessa)

Julkaistu 03/2024