Infomo -verkkotilaisuudet ja alkavan yrityksen neuvonta varmistavat hyvän startin yrittäjyyteen

Yrityssalon yritysneuvonnasta ja INFOMO -webinaareista vauhtia yritystoiminnan suunnitteluun

Salossa perustettiin vuonna 2020 yhteensä 309 uutta yritystä, joilla on kotipaikkana Salo. Luku on 33 enemmän kuin edellisenä vuotena.

”Koronavuosi sai yrittäjyyttä pohtivia toimimaan. Yritysneuvonnassa toki keskusteltiin koronapandemian vaikutuksista, joskin kaikilla toimialoilla vaikutukset eivät olleet merkittäviä. Moni on suunnitellut yrittäjyyttään jo poikkeusajan tuolle puolen. Tavallisesti yrityksiä perustetaan seudulla vuosittain 250-300”, toteaa alkavien yritysten neuvonnasta Yrityssalossa vastaava Armi Metsänoja

Vuonna 2020 eniten yrityksiä perustettiin rakentamisen ja kaupan aloilla. Yrittäjyys on yhä tavallisempi väylä työllistymiseen, omaan uraan ja itsensä toteuttamiseen. Moni pohtiikin yrittäjyyttä joko pää- tai sivutoimisena vaihtoehtona ja mahdollisuutena tehdä työtä.

 

 

Yritysten kestävyys varmistetaan neuvonnalla

 

Yrittäjyyden suunnitteluun ja valmisteluun on hyvä varata aikaa ja hyödyntää sen suunnittelussa tarjolla olevia Yrityssalon alkavien yrittäjien palveluja: henkilökohtaista neuvontaa, infotilaisuuksia kuten INFOMO -webinaareja ja STARTTAAMO -valmennusta sekä sähköisiä työvälineitä ja tietopankkeja: YritysTulkkia ja Uusyrityskeskuksen perustamisopasta.

 

INFOMO on Yrityssalon maksuton kuuden webinaari-illan setti alkaville ja myös jo toimintansa aloittaneille yrityksille neljästi vuodessa. Poikkeusaika muokkasi infoillat webinaareiksi, jotka ovat muuntautuneet matalan osallistumiskynnyksen yrittäjyystiedon lähteiksi.

Webinaarit on teemailtoja yrittäjyyden eri osa-alueilta ja suunniteltu  yrittäjyyttä suunnitteleville, yritystoimintaa aloitteleville sekä yrittäjinä jo toimiville tai yrittäjyydestä kiinnostuneille ovat käynnistymässä.

Poimi INFOMO -setistä itsellesi tarpeellisimmat aiheet tai ilmoittaudu kaikkiin.
Kaikissa sama ajankohta: klo 16.30-20


To 4.3  Vaihtoehtoväyliä yrittäjyyteen
Kevytyrittäjyys, Omistajanvaihdos, yrityskauppa ja osakkuus, Franchise, Osuuskunta, TE -toimiston näkökulmat, Yrityssalon palvelut.

To 11.3  Perustaisinko yrityksen?
Palvelut alkaville, Yrittäjyys vaihtoehtona ja mahdollisuutena, Arjen organisointi, Yrittäjäyhdistykset, Koulutus, Yrittäjätarina

To 18.3  Starttitietoa yrittäjyyteen
Yritysmuodot ja yrityksen hallinto, ALV ja yritysverotus, Maksuliike, Starttiraha, Toimintaympäristö, Yrittäjyystarina

To 25.3. klo 16.30-20 Yrityksen rahoitus ja kannattavuus
Finnveran rahoitusvaihtoehdot, Pankin rahoitusnäkökulmat, Hinnoittelu, Kannattavuus, Julkiset yritystuet, Palkkatuki

To 22.4. klo 16.30-20 Myynnistä yrityksen menestys
Yrityksen sähköinen myynti- ja markkinointi, Löydettävyys, Sisällöntutanto, Mediayhteistyö, Viestintä, Verkostot

To 29.4. klo 16.30-20 Turvatusti yrittäjyyteen
Yrityskummit, Työterveyshuolto, Yrittäjän työttömyysturva, Lakiasiat, Yrittäjän vakuutusturva, Yrityksen vakuutukset

Ilmoittaudu ennakkoon