Elinkaarimalli tarjoaa Piiroiselle hyviä liiketoimintanäkymiä

 

Piiroisen viime vuosien tärkeimpiä kauppoja ovat olleet suurten areenoiden istuintoimitukset. Toimitusjohtaja Risto Piiroinen (vas.) ja Timo Kaivonen sekä etualalla suunnittelija Pasi Paakki ja Tomi Pöllänen kokeilevat tuotteita yrityksen esittelytilassa.

 

Elinkaarimalli tarjoaa Piiroiselle hyviä liiketoimintanäkymiä

 

Salon pitkäaikainen kalustevalmistaja Piiroinen panostaa elinkaaripalveluihin. Kalusteiden kunnostus- ja huoltoratkaisut eivät ole yritykselle vain arvokysymys, vaan punnittu syy kestävälle liiketoiminnalle.

Perheyritys Piiroinen on tunnettu designkalusteistaan. Vuonna 1949 perustetun yrityksen liiketoimintaan sisältyvät lisäksi monipuoliset alihankintapalvelut. Nykyään kalusteiden keskeisiä toimituskohteita ovat katsomot, auditoriot ja julkiset tilat.

Yritys on tehnyt aikanaan myös miljoonien tilausten rullakkovalmistusta, jonka kiinalainen halpatuotanto käänsi kannattamattomaksi kymmenen vuotta sitten. Nyt sama trendi tekee tuloaan designkalusteiden valmistukseen.

“Aikaisemmin designkalusteiden viennin osuus liikevaihdostamme oli 25 prosenttia. Nyt on normaalia, että kilpailijamme valmistavat kalusteita halpatuotantona ulkomailla. Se luo hintapainetta, mihin kotimaisella valmistuksella on vaikea vastata”, kertoo toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Piiroinen.

Tällä hetkellä Piiroisen mittavimmat tilaukset tulevatkin suurilta areenoilta. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi Tampereen Nokia Arenan sekä Helsingin Olympiastadionin istuintoimitukset.

“Korona-aikana saimme näistä kasvua, kun designkalusteiden valmistus hiljeni. Kun toisaalla mennään alamäkeen, voidaan toisaalla nousta ylämäkeen. Palvelumme täydentävät toinen toisiaan”, toteaa Piiroisen urheiluareenoista ja katsomoista vastaava liiketoimintajohtaja Tomi Pöllänen.

Omien designkalusteiden lisäksi Piiroinen tarjoaa huonekalu- ja metalliteollisuuden alihankintapalveluja. Työvuorossa Henri Lehto (vas.) ja Jessika Mitrovski.

Tukea muista palveluista

Piiroinen on ennen kaikkea B2B-toimija. Jälleenmyyjäverkostoja sillä on Baltiassa, Keski-Aasiassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä kasvua tavoitellaan Euroopasta ja kotimaan markkinoilta.

“Nyt kun Suomessa rakennusalalla menee huonosti, vähentää se meidänkin suuria tilauksia. Mutta markkinoilta löytyy paljon muita kohteita, joiden osalta näkymät eivät ole ollenkaan huonot. Tunnemme myös hyvin asiakkaidemme tarpeet, joten olemme vahvoilla tuotekehityksessä”, Pöllänen tietää.

Lisäksi Piiroinen tarjoaa muutakin kuin vain omien tuotteiden valmistusta. Julkisten tilojen ja suurten areenoiden istuinten lisäksi sen liiketoiminnan tukijalkana ovat huonekalu- ja metalliteollisuuden alihankintapalvelut.

“Sopimusvalmistus kattaa noin puolet liikevaihdostamme. Siihen liittyvissä prosesseissa olemme kehittyneet vuosien mittaan lähes omavaraisiksi, aina metallitehtaalta pintakäsittelyyn, verhoiluun ja puuosien valmistukseen asti”, Piiroinen sanoo.

 

Elinkaaripalvelut tuovat asiakkaalle kustannussäästöjä, kun kulunut tuote voidaan huoltaa uuden ostamisen sijaan. Takavasemmalla Piiroisen kunnostustyön läpikäynyt valkoinen tuoli.

Elinkaarimallista tärkeä kilpailuvaltti

Alihankintapalvelujen sekä designkalusteiden ja katsomoiden ohella yrityksellä on neljäskin palvelualue: kalusteiden huolto. Sen osuus tulee kasvamaan, kun kestävän kehityksen ihanteet kallistavat kalustevalmistuksen painopistettä tuotannosta ylläpitoon.

“Jos rakennuksen hissi on rikki, sitä ei voi hyväksyä. Silloin hissi korjataan. Sama pitäisi olla kalusteiden kanssa. Piiroisella emme valmista kertakäyttötuotteita, vaan kalusteitamme voi huoltaa ja niihin voi vaihtaa kankaita tai maalata uusia pintoja”, kertoo suunnittelija Pasi Paakki.

“Elinkaaripalveluilla edistämme kestävää kehitystä. Samalla ne tuovat asiakkaillemme kustannussäästöjä, kun kuluneen tilalle ei tarvitse ostaa uutta”, täydentää Piiroisen elinkaaripalvelujen liiketoimintajohtaja Timo Kaivonen.

Elinkaarimallissa kalusteen huoltotarpeet huomioidaan jo suunnittelussa. Kun esimerkiksi tiedetään, että kalusteen tietty osa tulee altistumaan kulutukselle, voidaan koko kalusteen huollon sijaan vain tuo yksi osa vaihtaa.

Piiroiselle malli tarjoaa hyviä liiketoimintanäkymiä, sillä julkisten tilojen kalusteita on mahdollista kunnostaa ja huoltaa teollisessa mittakaavassa.

“Palvelulle on tilausta meille tutuissa kohteissa eli auditorioissa, urheiluareenoilla ja konserttisaleissa. Kun kalusteita ylläpidetään, joudutaan niitä myös vähemmän korjaamaan. Se tuo asiakkaalle säästöjä, minkä vuoksi hän saattaa itsekin ehdottaa vuosisopimusta huoltopalvelulle”, Kaivonen perustelee.

Hall of Fame lisää luottamusta Alihankintamessuilla

Piiroisen elinkaariratkaisut ovat linjassa kestävän kehityksen trendien, kuten sähköistymisen kanssa. Elektroniikkateollisuuden valmistukseen liittyvät ratkaisut ovatkin näkyvä osa tämän vuoden Alihankinta-messuja.

“Viime keväästä tuotantoomme on tullut lisää elektroniikkateollisuuteen liittyvien tuotteiden pintakäsittelyä. Alan yrityksille olemme tärkeä alihankintalinkki. Sähköistyminen on megatrendi, ja siitä haluamme messuilla viestiä”, Piiroinen sanoo.

Yritys on vieraillut Alihankinta-messuilla vuosittain aina perustamisvuodesta 1988 lähtien. Sen johdosta se on valittu messujen Hall of Fame -yritysjoukkoon.

“Olemme arvokkaassa seurassa. Asiakkaidemme silmissä asema Hall of Famessa lisää luottamusta siihen, että edellytykset pitkäaikaiselle yhteistyölle ovat olemassa”, Piiroinen sanoo.

 

Risto Piiroinen kokee yrityksen olevan vahvoilla haasteiden edessä.

Haasteiden äärellä pääsee loistamaan

Risto Piiroinen on tyytyväinen yrityksensä osaamiseen ja tehtaan suorituskykyyn. Kaikkein kimuranteimmissa tilanteissa osaaminen tuntuu vain korostuvan.

”Tampereen Nokia Arenan tilaaja pyysi meitä toimittamaan hallin molempiin päihin sekä istuma- että seisomakatsomon. Pasi ratkaisi haasteen kääntämällä tuolit katsomon alle, jolloin istumakatsomo muuttuu seisomakatsomoksi. Ihme veijari!”

Suunnittelija Paakkikin kokee, että mitä erikoisemmat vaatimukset projektilla on, sitä vahvempia suunnittelussa he ovat.

“Siksi haasteita kaivataan”, hän tiivistää.

Niitä etsittiin juuri Alihankinta-messuilta, valmistavan teollisuuden parista.

“Meillä on paljon osaamista. On harmi, ettemme ole saaneet  sitä kaikkea vielä täysimittaisesti käyttöön”, Piiroinen vinkkaa tuleville asiakkaille.

 

Haluatko tutustua tarkemmin Piiroisen toimintaan?

Järjestämme osana Kiertotalousfoorumi -tapahtumaa yritysvierailuja 12.10, jossa konkreettisesti käy ilmi kiertotalouden merkitys. Yritysvierailu Piiroisella järjestetään 12.10 klo 10.30.
Ilmoittaudu  tästä  mukaan. Piiroinen Oy, Tehdaskatu 28, Salo

 

Katsomoita, designkalusteita ja alihankintapalveluja – tutustu tarkemmin Piiroiseen  (piiroinen.com)