Akkuvarasto tarjoaa yrityksille turvaa ja tuloja


Akkuvarastot kiinnostavat yrityksiä yhä enemmän. Niillä yritykset voivat kääntää sähköverkon hintavaihtelun investointimahdollisuudeksi. Harkitsematta markkinoille ei pidä kuitenkaan lähteä, huomauttaa sähköinfran asiantuntija.

Tuulivoiman ja aurinkovoiman osuus sähköntuotannosta on kasvussa. Samaan aikaan teollisuuden ja datakeskusten sähkönkulutus kiihtyy. Yhdistelmä luo uudenlaisia haasteita sähköverkon tasapainolle ja toimitusvarmuudelle.

Sähköinfran asiantuntijapalveluja tarjoavan Despro Engineering Oy:n tiimivastaava Onni Härmä on seurannut kehitystä läheltä. Hän tietää, että talven tuulettomina pakkasjaksoina suomalaisen sähkön riittävyys voi olla jatkossa vaakalaudalla.

“Lyhytaikaiset poikkeamat sähkön tuotannossa eivät haittaa, mutta pitkät tuulettomat pakkasjaksot voivat aiheuttaa enenevissä määrin haasteita esimerkiksi sähkölämmitteisille taloille, joiden sähkön käyttöä ei voida juuri rajoittaa”, Härmä sanoo.

Tiukkoja hetkiä voi tulla koko maan laajuudeltakin. Jos ratkaisuja ei keksitä, voivat kiertävät sähkökatkot olla mahdollisia.

“Koska tällaiset sääolot ovat harvinaisia, markkinan kautta ei löydy investointikelpoisia keinoja. Tällä hetkellä sähkövarastot tuntuvat olevan kustannustehokkain keino varastoida sähköä, mutta ne eivät riitä päiviksi valtakunnallisella tasolla”, Härmä arvioi.

Haaste koskee myös sähköään tarvitsevia yrityksiä. Tarjolla on kuitenkin ratkaisu: akkuvarasto.

Akkuvarastot kiinnostavat kantaverkon haltija Fingridiä, sillä sen on varauduttava sähköverkon yllättäviin muutoksiin. Yritykset voivat myydä sähkövaraston käyttöön reservimarkkinoille, ja näille reservitoimittajille Fingrid maksaa korvausta markkinahinnan mukaan.

Reservejä on erilaisia. Nopean vasteen häiriöreserveillä varaudutaan häiriöihin, kuten esimerkiksi ydinvoimalan hetkelliseen toimintahäiriöön. Hitaammilla reserveillä hallitaan tasetta tuotannon ja kulutuksen välillä. Erot kannattaa tiedostaa.

“Koska akut ovat nyt yleistyneet ja niiden kapasiteetti on kasvanut, on nopean reservin markkina jo saturoitunut menneistä vuosista. Siksi sijoitukset eivät tule enää tuottamaan niin paljon sijoittajille kuin esimerkiksi akkuvarastojen myyjät usein virheellisesti esittävät, kun kilpailua on niin paljon”, Härmä neuvoo reservin valinnassa.

Despro Engineering Oy:n tiimivastaava Onni Härmä tuntee sähkömarkkinat aikaisemmasta työstään Fingridillä. Niille yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita akkuvaraston liittämisestä reservimarkkinoille, hän suosittelee aggregaattoria.

Reservimarkkinalle kannattaa lähteä aggregaattorin kanssa

Siinä missä vielä pari vuotta sitten nopeat reservit olivat tuottoisa kohde sijoittajille, ovat investoinnit nyt siirtymässä hitaisiin reserveihin. Sellaiselle yritykselle, joka harkitsee investointia akkuvarastoon ja sähkön myymistä reservimarkkinoille, Härmä suosittelee aggregointia.

“Nämä toimijat kokoavat yhteen satoja akkuja ja tarjoavat niitä könttänä reservimarkkinalle. Muutaman kilowatin akkua yksittäinen yritys ei voikaan tarjoa, mutta aggregaattori voi ottaa akun ja tarjota sitä muiden akkujen kanssa markkinapaikalle.”

Akkuvarastoa harkitsevien on kuitenkin arvioitava tarkkaan, keneltä akun ostaa. Jotkut akkumyyjät saattavat nimittäin ehdottaa kauppaa, jossa yritys maksaa akun hankinnan täysimääräisesti, ja myyjä tarjoaa sitä reservimarkkinoille. Reservimarkkinatuotoista yritys voi saada vaikka 80 % ja myyjä ottaa välistä 20 %. Päämaksajana on näin yritys, mutta akun tuotosta ei ole varmuutta ja kaikki riski on yrityksellä.

“Silloin riski siitä, tuottaako akku reservimarkkinoilla vai ei, jää yrityksen kannettavaksi. Nämä myyjät saattavat myös tukeutua edellisten vuosien hintoihin myyntipuheissaan. Siksi yrityksen kannattaa seurata päivitettyä hintatasoa. Lisäksi toimijat saattavat rajoittaa sähkövaraston käyttöä mihinkään muuhun tarpeeseen, esimerkiksi hintapiikeiltä suojautumiseen”, Härmä muistuttaa.

Akkuvarastot tarjoavat yrityksille mahdollisuuden ansaita reservimarkkinoilla ja suojautua sähkökatkoilta. Akkuvarastolaitos voi sisältää useita akkuyksiköitä.

Suojaa sähkökatkoilta ja hintapiikeiltä

Jos kohta reservimarkkinalle kannattaa suunnata aggregaattorin tuella ja harkiten oman investointikyvyn pohjalta, voi akkuvarastoa käyttää myös yrityksen omana huoltovarmuusreservinä.

Esimerkiksi sähkökatkon varalta yrityksen on hyvä arvioida, millä kriittisimmät sähkötarpeet saadaan katettua. Kohteet ovat yrityskohtaisia ja niitä voivat olla esimerkiksi pakastimet tai tietoliikenneteknologia.

Toinen uhka, johon yritykset voivat akkuvarastoilla varautua, on sähkön hintapiikeiltä suojautuminen.

“Jos sähkön hinta vaikka nousee euroon kilowattitunnilta, voi silloin käyttää omasta varastosta sähköä, jota on aikaisemmin ostanut sentillä. Akkua voi myös varata omalla aurinkovoimalalla ja käyttää sähköä, kun sähkön hinta on korkealla”, Härmä vinkkaa.

Akkuvarasto on yrityksen “sveitsiläinen linkkuveitsi”

Akkuvarasto sopii parhaiten yrityksille, joilla on suuri sähkönkulutus. Investoinnista voivat hyötyä merkittävästi vaikkapa tuotantolaitokset, datakeskukset ja logistiikkakeskukset.

Jos yritykseltä löytyy jo aurinkopaneeleja, akkuvarasto täydentää järjestelmää luontevasti. Silloin ylijäämäsähkön voi varastoida ja hyödyntää myöhemmin.

Härmä näkee, että Salo-alueella esimerkiksi Meriniityn yritykset voisivat hyötyä akkuvarastoista. Ennen investointipäätöstä kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen jakeluverkkoyhtiöön, joka Salon alueella on Caruna.

”Jos sähkökäyttö on keskimääräistä suurempaa ja yritys on jo valveutunut sähkömarkkinoista, akkuvarasto voi olla looginen seuraava askel. Tällaisille yrityksille, jotka ovat tekemisissä sähkön kanssa, akkuvarastot ovat kuin sveitsiläinen linkkuveitsi”, hän kuvailee.

Kuukauden ajankohtainen trendi artikkeli julkaistu 4/2026