Kustannustuki II haettavissa 26.2.2021 mennessä

 


 

Uusi kustannustuki on haettavaksi 26.2.2021 mennessä. Tuki haetaan Valtiokonttorista

Webinaarin esitysmateriaali:   Yritysten Kustannustuki 13.1.2021
Webinaaritallenne tässä

Kustannustuki on suunnattu yrityksille, joiden liikevaihto on kesä-lokakuussa koronapandemian johdosta laskenut vähintään 30 prosenttia vuoden 2019 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tuki on määrältään 2000 – 500 000 euroa. Määrältään alle 2 000 € tukia ei makseta. Myös säätiöt ja yhdistykset voivat saada kustannustukea, mutta tällöin tuki myönnetään ainoastaan näiden taloudelliseen toimintaan.

Mikäli yrityksen toimiala kuuluu koronapandemiasta kärsineiden toimialojen joukkoon siten, että toimialan liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia, ei muita erityisiä selvityksiä tarvita. Jos puolestaan toimialan liikevaihto ei ole merkittävästi laskenut, hakemukseen tulee liittää erityiset perustelut siitä, miten yrityksen tilanne liittyy koronapandemiaan ja miten yrityksen tilanne mahdollisesti poikkeaa toimialan yleisestä tilanteesta.

”Pyrimme Valtiokonttorissa siihen, että yrittäjien on mahdollisimman nopeaa ja vaivatonta hakea kustannustukea. Kustannustukihakemusta on testattu asiakasraadin kanssa selkeyden varmistamiseksi, ja siitä on saatu hyvää palautetta. Hakemista helpottaa myös se, että hakemukseen ei tarvitse liittää mitään liitteitä. Tarvittavat tiedot saadaan suoraan Verohallinnosta”, Valtiokonttorin toimialajohtaja Jyri Tapper kertoo.

 

 

Mikä kustannustuessa muuttuu aiempaan verrattuna?

Uuden kustannustuen ehtoihin on tehty pieniä kevennyksiä. Tukeen oikeutetun liikevaihdolle ei enää ole minimirajaa, toisin kuin ensimmäisellä hakukierroksella.

Tukia ei enää myöskään soviteta yhteen, eli uutta kustannustukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria koronatukia. Jo myönnetyt tuet huomioidaan kuitenkin kustannustuen määrässä siten, että samojen Euroopan komission tilapäisten valtiontukisääntöjen mukaan myönnetyt tuet yhteenlaskettuina eivät voi ylittää 800 000 euroa.

 

Yrittäjä – huomioi nämä hakuvaiheessa!

Hakemuksen tekemiseen kannattaa valmistautua ennakkoon siten, että hankit etukäteen itsellesi tiedot arvonlisäveron alaisesta myynnistä jokaiselta hakukuukaudelta, eli kesä-lokakuulta 2019 ja 2020. Lisäksi hankit etukäteen tiedot 2020 vuoden kuluista yksilöitynä samalta ajanjaksolta.

Kuluilla tarkoitetaan, kuinka paljon olet esimerkiksi maksanut vuokraa per kuukausi, puhelinkuluja, leasingmaksuja ynnä muuta. Kulut syötetään kuukausi kerrallaan hakemukseen.

Kokeile laskuria ennekuin haet kustannustukea!

 

Miten kustannustukea haketaan?

Tukea haetaan sähköisesti Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteessa: https://www.valtiokonttori.fi/ Suora linkki sähköiseen asiointipalveluun

Tuki on haettavissa 26.2.2021 klo 16:15 saakka.