Salo on perinteinen teollisuuskaupunki, jossa teollisuudella on edelleen keskeinen rooli alueen elinvoimassa. Alan merkitys ei rajoitu pelkästään työllisyyteen, vaan teollisuus tuo myös merkittävän osan kaupungin verotuloista. Siksi teollisuuden kehitykseen ja uudistumiseen liittyvät avaukset ovat tärkeitä paitsi Salolle, myös koko Varsinais-Suomelle.
Tähän tarpeeseen vastaa Teollisuusfoorumi 2026, joka järjestetään 7. toukokuuta Salon IoT Campuksella. Tilaisuuden järjestää Yrityssalo yhdessä Salon Kaupppakamariosaston kanssa. Muutaman vuoden tauon jälkeen palaava tapahtuma kokoaa yhteen alueen teollisuusyritysten avainhenkilöt keskustelemaan ajankohtaisista teemoista, tulevaisuuden näkymistä ja uusista yhteistyömahdollisuuksista.

Antti-Teollisuus on pitkän linjan perheyritys, joka perustettiin Kuusjoenperälle 1950-luvulla. Antti-Teollisuuden tuotantolinjalta tulevat sekä suuret että pienemmät siiloprofiilit. Kuva vuodelta 2024
Päivän aikana tarkastellaan teollisuuden nykytilaa ja tulevaisuutta asiantuntijapuheenvuorojen kautta. Keskusteluissa nousevat esiin muun muassa toimintaympäristön muutokset, kilpailukyky sekä verkostomaisen liiketoiminnan merkitys. Tavoitteena on tarjota osallistujille ajankohtaista tilannekuvaa ja konkreettisia näkökulmia päätöksenteon tueksi.

Teijolaisen Marine Alutechin tilaukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viime vuosina. Nato-jäsenyyden vaikutuksena liikevaihto on moninkertaistunut ja tilauskirja takaa töitä vuosiksi eteenpäin. Marine Alutechin tuotantotiloissa yhdistyvät korkea teknologia ja ammattitaito. Kuva vuodelta 2025.
Ajankohtaiset teemat keskustelun ytimessä
Erityisen kiinnostavan osan ohjelmaa muodostavat pienryhmissä käytävät round table -keskustelut, joissa pureudutaan teollisuuden polttaviin teemoihin. Esillä ovat muun muassa puolustus- ja kaksikäyttöteollisuuden kasvunäkymät sekä tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet teollisuudessa.
Lisäksi keskustellaan datakeskusinvestointien vaikutuksista paikallisiin yrityksiin sekä siitä, miten verkostomaiset projektitoimitukset muuttavat teollisuuden toimintaa.
Teollisuuden kohtaamispaikka
Teollisuusfoorumi ei kuitenkaan ole pelkkä seminaari. Päivän ohjelmaan kuuluvat myös minimessut ja matchmaking-osio, joiden tavoitteena on synnyttää uusia yhteistyökuvioita ja vahvistaa alueen yritysverkostoja.
Ennalta sovitut tapaamiset tarjoavat yrityksille tehokkaan tavan löytää kumppaneita ja kartoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Tilaisuus päättyy vapaamuotoiseen verkostoitumiseen, jossa keskustelut voivat jatkua rennommassa ilmapiirissä. Usein juuri näissä kohtaamisissa syntyvät ne ideat ja kontaktit, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia.
IT-line Servicellä on pitkä kokemus teollisuuden asennustöistä. Monien tonnien painoisten kappaleiden siirtäminen on IT-line Servicen arkea. Kuvassa yrityksen tyypillinen työmaa. Kuva vuodelta 2025.
Teollisuuden tulevaisuus rakentuu Salossa
Teollisuusfoorumi toimii muistutuksena siitä, että Salon vahva teollinen perintö elää ja kehittyy edelleen. Samalla se osoittaa, että tulevaisuus rakentuu yhä enemmän uusien teknologioiden, kasvualojen ja ennen kaikkea yhteistyön varaan – paikallisesti, mutta vaikutuksiltaan koko maakunnan tasolla.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu täältä
Osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista.
Lisätiedot: tommi.virtanen@yrityssalo.fi tai jouko.urmas@yrityssalo.fi
Kuukauden nosto artikkeli julkaistu 04/2026






